Aamulla tunnustin lääkehoitajalle, että käytän omaa Tramal-varastoani. Tottakai hän hermostui asiasta ja ilmoitti, että hänen pitää julkistaa asia. Aivan sama, olin joka tapauksessa päättänyt ottaa asian esille kiertävän lääkärin kanssa. Olikin oikein mukava naislääkäri. Puheissa kävi ilmi, että hän on traumaosaston lääkärin puoliso. Sen osaston, josta tulin ja sen lääkärin, josta kerroin. Hoitaja oli selvittänyt tilanteen ja senkin, että epäilin Vancomysiinin heikentävän Tramalin tehoa. Näin ei kuulemma ole. Nyt annostusta lisättiin niin, että saan huumeeni neljä kertaa päivässä. Lupasin, etten käytä omia lääkkeitä. En tietenkään…
Hyvä täällä on olla, jos ei ota huomioon lääkeongelmasta aiheutuvaa tuskaa ja unettomuutta. Eilen illalla sovittiin yökköjen kanssa, etteivät käy ollenkaan katsomassa, etten herää. Unilääkkeestä huolimatta valvoin yön. Ainoastaan klo 2-4 saatoin ehkä torkahtaa. Aamulla klo 6 kävin perusteellisesti pelästyttämässä yökön kansliassaan. Pyörätuolilla pääsee ipihiljaa toisen taakse ja kun sitten alkaa puhua, tämä saa sätkyn.
Täällä on kiva poikahoitaja, joka äsken ilahdutti vanhaa naista…hmmm..Olin menossa käymään kanttiinissa, laitoin huulipunaa ja vähän kulmiin vahvistusta, etten näyttäisi niin aneemiselta. Hoitsu huomioi asian ja sain kuulla jotain nuorekkaista silmistä. Niin vähällä sitä näissä oloissa saa hyvän mielen, mutta myös päinvastoin.