Että tästä mun Tramalin käytöstä on taisteltu. Kotona normaali annokseni on jo 13 vuotta ollut 300 mg päivässä. Taistelun kautta sain anestesialääkärin luvan 100 mg:aan. Tämä tapahtui silloin, kun sain toista, vielä voimakkaampaa kipulääkettä suoneen. Se ei kuitenkaan poistanut vieroitusoireita. Loppukaneettina oli, että näillä mennään ja katsotaan sitten… Ei tietenkään kukaan ”katsonut” mitään, vaan vedottiin tähän, vaikka tiputus jo loppuikin. En olisi selvinnyt tästä ajasta ilman omaa varastoani.
Tänään olen odottanut aamusta iltaan ”minun lääkäriäni” kun olin varma, että hän pelastaa minut tästä piinasta. Äsken hoitaja kertoi, ettei lääkäri lupauksista huolimatta tulekaan. Minä hermostuin ja tiukkaan sävyyn vaadin perustelua sille, miksi minun pitää täällä selvitä vähemmällä lääkityksellä kuin kotona. Sanoin, että en ole tullut tänne vieroittautumaan ja että tuskaa tässä on tarpeeksi muutenkin. Tiukassa paikassa kerroin, että tulen tekemään tästä valituksen ja kerroinpa senkin, että yksi hoitovalitukseni on jo hyväksytty.
Hoitaja heltyi ja sanoi, että kyllä hän ymmärtää, että nyt määrää voisi lisätä. Lupasi tuoda minulle yhden. Vähän ajan päästä hän tuli käymään, kertoi soittaneensa lääkärille, joka antoi luvan palata normaaliin annostukseeni. Mikä työvoitto! Mutta miksi, miksi ihmeessä tällainen taistelu?
Nyt alkaa elämä voittaa! Mervi
ps. En kuvittelekaan, että tämä tarina ketään kiinnostaa, mutta haluan kirjoittaa nämä itselleni talteen muistoiksi.