Huonompi päivä

Nyt on siis toinen päivä leikkauksesta. Tämä oli siis vain tulehtuneen kudoksen pesemistä, edelleenkään minulla ei ole vasemmalla puolella minkäänlaista niveltä. Se voidaan laittaa vasta kun kaikki tulehdukset on varmasti hoidettu, mutta kuka sen tietää milloin?

Aamulla minut vietiin heräämöön, jossa laitettiin subklaavi oikean solisluun päälle. Muistattehan – kerroin siitä jo kun olin edellisen kerran sairaalassa. Oli se kivulias toimenpide, mutta onneksi kesti hyvin lyhyen aikaa.

Melko pian sen jälkeen alkoi hirveät Tramal-lääkkeen vieroitusoireet. Se on aivan sietämätöntä. Täällä ei mikään yoimi niin nopeasti kuin noissa pienemmissä yksiköissä – jotain lääkettäkin joutuu odottamaan kauan. Tässä tapauksessa taisi kyllä käydä niin, että hoitaja unohti asian! Olen ollut pahoinvoiva, oksentanut tänään jo kolme kertaa. En ole syönyt oikeastaan muuta kuin lääkkeitä.

Tällaisten kokemusten jälkeen tuntuu hienolta, kun olo normalisoituu. Leikkausalue  ei ole kipeä. Saan siihen voimakasta lääkettä epiduraalin kautta ja siksi eivät anna normaalia Tramal-annostani. Leikkauksesta alkaen on ollut hirveä päänsärky, joka alkaa hartioista ja leviää päähän. Joku selitti, että se voi aiheutua juuri tuosta epiduraalista. Eikö ole kummallista, se laitetaan juuri kivun  hoitoa varten, mutta aiheuttaakin toisen vaivan. Siellä aamuisella käynnilläni heräämössä olisi samalla voitu laittaa veripaikka, joka sitten olisi vienyt päänsäryn, mutta oireet ei sitten kumminkaan sopineet täsmälleen.  Nyt täytyy vaan odottaa, että aika parantaa.

Kotoa lähtiessäni päätin, että nyt olen oikein oma-aloitteinen ja yritän hampaat irvessä päästä äkkiä ylös ja liikkeelle. Liikkumiseni onkin tällä kertaa helpompaa. Pääsen itse kääntymään kyljelleen jne. Mutta. Mutta. Nyt kun haluaisin istumaan sängyn reunalle, minun ei annetakaan! Viikonloppu kuulemma hoidetaan petiin. No, nyt tuotiin ruoka, mutta eipä tuosta syömisestä oikein tule mitään. Sama ongelma kuin viimeksi.

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top