Tilasin Kela-taksikeskuksesta kyydin ja sainkin tutun kuskin. Matka taittui mukavasti paarilla maaten. Terveyskeskuksessa käytiin vaihtamassa pyörätuoli kapeampaan, sillä edellinen ei tahtonut mahtua ovenlävistä ilman että sormet tai pielet menee rikki.
Perillä osastolla olikin edelliseltä käynniltä tuttu hoitaja vastassa. Kysyin, onko hän varannut sviitin. Juu, yksityishuone minulle. Olenkohan jollain mustalla listalla – niin hankala ihminen – että pitää olla yksin? Olen iloinen, ettei tarvitse totutella kenenkään kuorsaukseen…
Vauhdilla tuotiin ruoka ja otettiin verikokeet. Sitten sairaalavaatteet päälle ja nyt olen potilas. Ilta ja aamu touhutaan niinkuin olisin menossa leikkaukseen, vaikkei kukaan tiedäkään, mitä leikataan tai mitä tehdään. Proteesi ei ole vielä tullut. Verikokeiden mukaan en kuvittelisi bakteeria olevan, sillä crp oli vain 11 eli laskenut edellisestä mittauksesta, joka oli 14. Aamulla tapaan lääkärin ja sitten kuulen, miten edetään. Mervi