Nyt tulee ensimmäinen maininta sairaalan ulkopuolisesta elämästä kahteen kuukauteen. Mutta koska kirjoittaminen tällä tabletilla on edelleen tönkköä, toivon, että käyt ensin lukemassa uusimmat puutarhamme kuulumiset mieheni blogista
Kuten niin usein olen jo maininnut, syömiseni täällä on kovin huonoa. Jatkuva antibiootin tiputtaminen on pilannut suun limakalvot ja kielen. Kaikki ruoka maistuu kummalliselta – yleensä pahalta. Kun mieheni kertoi noista sienistä, pyysin häntä tuomaan minullekin hiukan tekemäänsä kastiketta. Tänään hän sitä toi ja kun vähän mietiskelin, että miten sitä söisin, sain ehdotuksen että leivän päällä. Kun taas täällä ei tarjota leipää, jota voisin syödä, ehdotin hoitajille, että jos olisi näkkileipää. Onhan sitä, ei vaan ole tullut mieleen….
Illalla sain siis nautiskella lähes courmet-ruoasta: huhtasieninäkkärit. Jeeee! Jahka saan huomisen homejuustolähetykseni (joka päivä saan kohtalaisen palan) nautiskelen homejuustonäkkäristä. Johan kohta voin sanoa viihtyväni täällä? (Ainakaan ei tartte mennä ulos helteeseen hikoilemaan. Olen yhdessä kolmesta erityisen kylmästä huoneesta, johon tullessaan hoitajatkin värisevät vilusta. Kohta se voikin kääntyä päinvastoin hyväksi asiaksi!) Mutta siis: et voine ymmärtää, miten iloiseksi näissä oloissa ja tässä voinnissa tulee YHDESTÄ ruoka-aineesta, joka maistuu! Nyt voin jo iloisin mielin odottaa aamua ja aamupalaa. Vielä kun keksisi, mitä sen näkkärin kanssa joisi? Ei kahvia, ei teetä, ei maitoa, ei piimää, ei mehua, mutta mitä? Mervi