Mieheni käy minua katsomassa joka päivä viiden aikaan. Tänään hän ei kuitenkaan pääse. Huomaan olevani alakuloinen. Ruokailun kanssa on ollu tosi vaikeaa ja sekin tekee harmittavan olon.
Kotioloissa yleensä hyräilen kaiken aikaa. Eikä pelkästään kotona, myös kadulla, töissä jne. Täällä vaan en ollenkaan. Paitsi. Huomasin, kun ystävä soitti, ja vaikkei siinä nyt mitään ihmeempiä puhuttu, melkein rupesin hyräilemään. Ajatukset siirtyi hetkeksi muualle tästä ankeudesta.
Huomaan, että minusta yritetään tehdä kotiinlähtökuntoista: viimeisetkin toimenpiteet käsketään tehdä itse ja hyvä niin. Taas joku hoitajista yritti saada minua lähtemään syömään päiväsaliin. Olin huonovointinen, eikä siksi tarvinnut. Olenko jo kertonut, miksi noin tehdään? Potilas yritetään saada sosiaaliseksi. Ei kuulemma riitä, että seurustelee hoitajien ja omien vieraidensa kanssa, vaan pitää lähteä muiden seuraan!
Ymmärrän tämän kyllä joidenkin potilaiden kohdalla, mutta en omalla kohdallani ollenkaan. Pystyn kyllä välttämään laitostumisen, onhan minulla teidät! Päivittäin seuraan facebookia ja blogeja, en kotonakaan ole välttämättä sen sosiaalisempi. Ei se minua ainakaan auta, jos menen istumaan puhumattomien nummojen ja pappojen kanssa. Ja vaikka joku suunsa joskus aukaisisikin, ei sitä ilostuttavaksi keskusteluksi voi sanoa. Voin kyllä tulla terveenä tänne vaikka syöttämään potilaita, mutta nyt en kestä syödä ja samalla katsoa kun toisella ruoka valuu pitkin rinnuks.ia ja mitä muuta… ymmärräthän? Täällä ei ole ketään lähellekään ikäistäni, tai jos on, niin pysyttelee kyllä tiiviisti huoneessaan.
Joku hoitajista ilmaisi huolensa syömisestäni, kun huokaisin, että jo melkein mieluummin olisin syömättä mitään. Osansa tekee tuo vahva antibiootti. Suu on kummallinen, ja kaikki tuntuu maistuvan pahalta. Hoitaja tietysti toi esille sen, että parantuminen vaatii esim. proteiinien riittävän saamisen. Mutta minkäs teet, kun ei ole saatavilla sellaista, mitä pystyisi syömään. Itse olen huolestunut kuivumisesta, kun juominenkin on hankalaa. Koko ajan on jano. Hemoglobiini oli noussut yllättävän reippaasti, 117:sta 128:aan, mutta epäilen että sekin johtuu kuivumisesta. Crp oli 17. Alimmillaan se oli jo 10. Haava tuskin erittää, mutta sekin vähä herättää kuulemma hiukan epäilystä – ei näytä värittömältä kudosnesteeltä, vaan on keltaista.
Nyt taidan kelata käytävälle katsomaan, jos löytäisin jalkahoitajan yhteystiedot. Jonkun pitäisi käydä leikkaamassa varpaankynnet. Taas on yksi päivä nelkein lusittu! Mervi