Apua! Minulla on vanha mies – ja olen itsekin melkein vanha. Tällä viikolla mieheni täytti 60 vuotta. Vaikka voinkin vielä lohduttaa itseäni sillä, että tuohon samaan virstanpylvääseen on vielä matkaa, silti tuntuu jotenkin hmmmm…. kiusalliselta. Kolmekymppisenä oli ensimmäinen kriisi ja sitten viisikymppisenä vähän. Ja nyt tämä.
Peiliin ei kannattaisi katsoa ollenkaan. Ensiksikin olen alkanut hälyttävästi näyttää äitiltäni ja toisekseen jotain kamalia ihomuutoksia on havaittavissa. Ryppyjä. Yllätin itseni ajattelemasta, ettei se oikeastaan ole ollenkaan ihme, että jotkut haluaa mennä kauneusleikkaukseen. Vähän tuossa vetelin ylimääräisiä leukahelttanahkoja sivuun korvan taakse ja totesin, että ihan pienellä tuunauksella paranisi ulkonäkö kummasti. Onneksi on leikkauksia takana ja edessäkin ihan tarpeeksi, ettei tarvii tosissaan ajatella. Kuvitella vaan.
Elämänmuutos, jota olen hehkuttanut, alkaa toteutua. Yksi vaihe on jo saavutettu. Vielä pitää odottaa ensi maanantaihin, jolloin asia lopullisesti varmistuu. Hih! Uskomatonta.
Vaikka enimmäkseen vain odottelen malttamattomana ajan kulumista, olen jotain pientä puuhastellutkin. Punainen mekko alkaa olla viimeistelyä vailla valmis. Pupun korvat (x 5) pitäisi saada pysymään pystyssä. Olisko hyviä vinkkejä? Reunoja kiertää rautalanka, joten korvat sinällään on hyvinkin ”törtevät”, mutta miten ne pysyy tuossa pannassa kiinni ja vielä pystyssä? Mervi ihmettelee…
