Tänään katselin vanhaa nauhoitusta keskusteluohjelmasta ja sivulauseessa toimittaja mainitsi kuulleensa, että huippu-urheilijalla, joka valmistautuu isoihin kisoihin, maailmankuva kaventuu ja kaventuu sitä mukaa kun päivämäärä lähestyy.
Samaistuin heti tuohon lauseeseen. Vaikka olen jossain teksissänikin väittänyt, että olen aikuistunut alkanut sietää odottamista – ettei kaiken tarvitsekaan tapahtua tässä ja nyt – ei se aina pidä paikkaansa.
Nyt kun odottelen ”suuren elämänmuutoksen” varmistumista, olen hyvin malttamaton. Tämä ilmenee täydellisenä lamaantumisena. Jähmetyn vain odottamaan. Töistä ei tule mitään, tärkeätkin projektit seisovat.
Toisaalta tekemistä on niin paljon, että sen edessä tunnen voimattomuutta.
Autokin on muuttunut varastoksi. Ei näille matonkuteille löydy sisältä tilaa.