Aivan uskomattomalta tuntui tänä aamuna herätä. Nojaa, yö oli kylläkin kauhea. Olin ilmeisesti unohtanut illalla ottaa Tramal-särkylääkkeeni, mikä aiheuttaa/aiheutti erittäin ikävät vieroitusoireet. Kylmä ja hiki vuorotellen, inhottava jäytävä särky joka puolella yltympäri ruumista. Mutta ei se mitään, vähän aikaa odotan lääkkeen vaikutuksen alkamista ja taas elämä hymyilee! Otan nuo tuskan hetket sellaisella ajatuksella, että sitten on taas ihana tunne, kun se on ohi.
Tänään oli vielä vähän puuhaa, kun kierrätyskeskuksen väen kanssa oli sovittu tavaroitten nouto klo 12. Olin vielä yöpuvussa aamukahvilla, kun puhelin soi ja toinen hakija ilmoitti olevansa putiikin oven takana. Kuinka monelta teiltä onnistuu ”lentävä lähtö” ilman aamutoimia? Lupasin olla kaupungilla 7 minuutissa. Yöpaidan päälle pitkät housut, takki päälle ja kengät jalkaan. Hiukset harjaten ja menoksi. Onnistuuko?
Kierrätyskeskuksen toiminta aiheutti vähän närää minussa. Kaikki hyvät, käyttökelpoiset puuhyllyt menivät kuulemma HAKKEEKSI! En ihan purematta niele tällaista. Mielestäni asiakasta pitää informoida, ettei tavarat tulekaan KÄYTTÖÖN. Onneksi muutamat ihmiset ehtivät hakea parhaat palat päältä pois. Jos olisin tämän tiennyt, olisin jakanut hyvissä ajoin kaiken ilmaiseksi pois.
Mirva teki loppusiivouksen ja nyt on tyhjä putiikki luovutuskunnossa. Olen lapsuuskodissani muuttanut melkein miljoona kertaa ja aina äiti opetti, ettei yhtään roskaa eikä likatahraa saa jättää jälkeensä – muuten menee maine… Tätä noudatan omassa elämässänikin ja näemmä myös tyttäreni on sen oppinut.
Tapasin päivän aikana kolme muuta yrittäjää. Toinenkin oli loppuunmyynnin edessä ja totesi tuntevansa haikeutta. Kauhulla kuuntelin, kun hän kertoi, että liikkeen lopettamisen jälkeen hänelle jäi vielä velkaa. Itse en ole missään vaiheessa joutunut ottamaan lainaa. Aloitin nollasta ja kun olen itse tavarat valmistanut ja vähästä aloittanut, ei ollut perustamiskustannuksia juuri ollenkaan.
Toinen yrittäjä on juuri perustanut uuden yrityksen ja valmistelee avajaisia. Tuntuu kurjalta, kun pitäisi toivottaa menestystä ja kuitenkin tietää, miten kivikkoinen pikkuputiikin pitäjän tie tässä kaupungissa on. Pelkkä onni ei bisneksessä riitä, mutta sitäkin tarvitaan. Kolmas yrittäjä muutti liikepaikkansa toiseen. Kova homma on siinäkin ja omat haasteensa edessä.
Päästyäni kotiin tunsin valtavaa helpotusta. Vain helpotusta. Ihmeellistä ajatella, ettei seuraaville päiville ole aikataulua. Mistähän aloittaisin uuden elämäni?
Haikeutta sen sijaan toi joulun loppuminen. Joulukoristeet pakattiin pois. Tänä jouluna tunsin erityistä iloa joulusomistuksistamme. Tytär teki homman ja auttoi karsimaan turhat pois. Kahden laatikon sijaan vintille meni vain yksi laatikollinen joulukoristeita.
Paljon tästä saatiin karsittua pois, vaikka moniin koristeisiin liittyykin tunnesiteitä. Saatu siltä ja siltä, ollut jo niin monta vuotta aina samassa paikassa jne. Liika on kuitenkin liikaa, eikä kaikki ollut tänä joulunakaan enää esillä.
Vintti on meillä nyt kova sana! Sinne mennään keskeltä eteistä tuollaisia alaslaskettavia portaita myöden. Joka kerta pelkään putoamista ja niskan taittumista. Tuolta muuten pilkottaa eteisen avohyllykkö. Että mä inhoan sitä ja lähestulkoon kaikkia muitakin tuollaisia avohyllyköitä – keittiössä niitä on lisää. Olen jopa miettimässä niin radikaalia ratkaisua, että poistattaisin ne kokonaan. Sitten kun uudistukseni ehtii eteiseen asti. Vielä se ei ole alkanut, eikä kyllä hetkeen alakaan, muuta kuin minun mielessäni.
Putiikista tuotu tyhjä hylly työhuoneessani odottaa sisältöä. Koko huone on tällä hetkellä kaaoksessa ja yritän ensin miettiä tarkkaan, miten sijoittelen tavarat. Ompelutarvikkeet, kankaat, neulelangat, myytävät tuotteet…
Työtä piisaa, mutta minä olen koko lailla onnellinen. Eihän sitä sentään uskalla sanoa/kirjoittaa että olisi OIKEIN ONNELLINEN? Mervi