Piirakkaa sukissa

En tokikaan ole jouten ollut joulunakaan! Istuskellessa on aina puikot tai koukku kädessä, joten valmistakin syntyy. Päätin opetella piirakkasukkien tekemisen. Sitten päätin, että teen niitä niin monta, että varmasti osaan ohjeen ulkoa. Nyt niitä on…

…viides pari tulossa. Tuo sininen sukkapari onkin erilaisella pitsikuviolla. Lankana olen käyttänyt valkoisissa ja ruskeissa 7Veljestä ja vihreät on jotain vanhaa Nallea.

Olen saanut tällaiset sukat joskus kauan kauan sitten tädiltäni. Putiikissa olen huomannut, että nämä ovat kovasti tykättyjä ja käyvät hyvin kaupaksi. Olen ostanut yhdeltä mummolta näitä ison kasan. Mutta nyt siis osaan tehdä itsekin.

Ohjeen otin tästä Novitan Sukkalehdestä. Sitä on vielä kaupoissakin myytävänä ja ainakin lehden voi tilata Novitan verkkokaupasta.

Lehdessä on monia kivoja malleja, voit katsella niitä täältä.

 Teen sukkiin aina vahvistetun kantapään. Tähän asti olen pruukannut tehdä sen puolipatentista, mutta nyt olen opetellut vähän erilaisen RISTIIN VAHVISTETUN kantapään. Näyttää ihan kivalta ja on tosi vahva.

Jos muuten kaipaat lisää villasukkamalleja tai kaipaat neuvoja, suosittelen liittymään
Facebookin ”Voihan Villasukka!” -ryhmään. Kyseessä on suljettu ryhmä, mutta toivottavasti pääset tästä liittymään. Siinä ryhmässä on muuten yhtenä yp:nä muuan Mervi Lamminen, jolla ei kylläkään ole valtuuksia muuhun kuin lisätä uusia jäseniä tähän erittäin suosittuun ryhmään.

Onkos täällä muita himosukankutojia?

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top