Tänään sain hepulin. Itkinkin. Se mun kamera on edelleen teillä tietymättömillä. Olen lainannut mieheni kameraa ja tiedän, että hän on tarkka tavaroistaan, joten olen yrittänyt pitää sen tallessa ja ehjänä.
Minä tietysti olin sen hetkeksi – vain ihan pieneksi hetkeksi – kadottanut näköpiiristäni. Olin juuri tälläytynyt uusiin ostoksiini ja oli jo hikikin ja meikkivoiteet juoksi pitkin poskia. Tytär olisi kuvannut, mutta juu, sitä kameraa ei sitten löytynytkään. Ja tämä mies – kun ei muuten mitään kuullut, mitä ympärillään tapahtuu – toitottamaan että sen kameran tarttee. Huomenissa on lähdössä laivaseminaariin ja kuulemma TARTTEE SEN KAMERAN. Mitä se siellä laivalla kuvaa? Ikinä nähnyt muuta kuin kukkakuvia sen kamerassa. Ja minä sanoin, että ”Kyllä – minä nyt justiinsa muutun kameraksi, minkä merkkisen haluat?” Ja sitten tuli itku. Elämä on ihan liian hankalaa. Ja niin kovasti pikkuasioista riippuvaista. Kun ei jaksa isoja asioita itkeä niin uikuttaa sitten pikkuasioita. Aivan varmasti tiedätte sen tunteen, kun säiliö alkaa vuotaa yli äyräidensä…
Ja nyt minä olen päättänyt ostaa uuden kameran. Jos tai kun se vanha jostain löytyy, onpa sitten varakamera, mitä hävitellä.
Olen muuten tänään keksinyt, miksi minulta on jatkuvasti tavarat häviksissä. Katsos, normaalisti ihminen voi kuljetella käsissään paljonkin tavaroita, mutta minä kun kuljen kyynärsauvoilla, en voi mitään ottaa mukaani, vaan aina on tavarat jätettävä jonnekin, kun lähtee liikkeelle. Ja se ”jonnekin” on yleensä joku kummallinen paikka, mistä ei sitten enää osaakaan etsiä. Ihan selvä asia – ei ole minun syy!
Nyt pitäisi siis tietää, minkälaisen kameran tarvitsisin ja mikä kannattaa ostaa. Kuka neuvoisi? Voisiko joku ehkä sanoa, mitä kameraa ei ainakaan kannata ostaa.
Ja sitten keksin vielä senkin, että haluan sellaisen jalustimen ja jonkun mikälielaukaisin. Haluaisin niin kovin olla itsellinen enkä toisten avusta riippuvainen. En jaksa aina pyytää apua. Ja odottaa. Joistain blogeista olen ymmärtänyt, että kuvia voi ottaa ihan yksikseenkin.
Ihan ensimmäiseksi on ratkaistava ostopaikka.
– Jotenkin kuvittelen, että valokuvaamosta ostettuna kameralle tulisi enemmän hintaa kuin jostain verkkokaupasta tilattuna, vai eikö sittenkään? Säästyisi ainakin postimaksut.
– Pitää suosia oman paikkakunnan yrittäjiä, olenhan sitä itsekin toitottanut erinäisissä yhteyksissä
– Jos kameraan tulee vikaa, on se paljon helpompi huollattaa /korjauttaa lähiliikkeessä kuin lähetellä jonnekin
– Mites ne valikoimat, onko näissä muutamassa kotikaupungin ostopaikassa ”tarpeeksi” valikoimaa minun vaativaan makuuni? Höh ja pöh.
Kiihkeästi odottelen neuvoja.
Ja sitten. Jos olisin joku suosittu bloggari, saisin varmaankin jostain kamerafirmasta kameran ”koekäyttöön” ja sitten asiantuntevasti esittelisin teille, kuinka hyvä just tää kamera on. Mutta kun ei ole näitä ehdotuksia tullut. Impulsiivisena ihmisenä haluaisin sen kameran ja tykötarpeet ihan heti huomenna.
Mikä kuva tähän sopisi?
No tietysti, minä otan kuvan siitä miehen kamerasta, kun se tuolla latautuu laivaseminaaria varten. Jaajuu niin – milläs minä sen kuvan otan?
 |
| Tää on ehkä sellainen jalustin? |
Mervi