En koskaan lue ruokablogeja, en kakkublogeja, en äitiysblogeja, en lemmikkiblogeja, en kirjablogeja, en runoblogeja….Jokainen tietysti etsii aiheita, jotka itseä kiinnostavat.
Toisessa ääripäässä ovat ne blogit, joiden kirjoittajan elämään voin itse samaistua. Tiedättehän sen tunteen, kun kirjoitus on ihan kuin minun elämästäni. Toisessa ääripäässä taas sellaiset, jotka ovat tarpeeksi kaukana omasta elämästäni, joten voin lukea niitä täysin ulkopuolisena.
Ei mitään yhteistä
Noita viimeksi mainittuja blogeja ovat esim. nuorten teiniäitien blogit. Heidän elämänsä on todella kaukana minun kokemusmaailmastani, mutta on kiva seurata, miten erilaista elämä voi olla. Samaan kategoriaan kuuluu pari blogia, jossa nuori, kaunis, hoikka, hyvin toimeentuleva nainen kertoo ylellisestä elämästään. Tai nuori anorektikko kertoo viiltelystään, masennuksestaan ja laitoshoidoistaan. Ei sitten niin mitään yhtymäkohtaa, mutta silti jotenkin houkuttelevaa luettavaa. En tiedä miksi. Ja miksi luen blogia, jossa nuori nainen kertoo ylellisistä ostoksistaan, joita sitten lukijat kauhistelevat? Luen myös eroblogeja ja joka päivä käyn katsomassa ja ihmettelemässä ”mitä se mies on taas keksinyt?”
Samaistumiskohteet
Toisella laidalla ovat sitten nämä kirjoittajat, joiden kanssa saatan tuntea jopa sielujen sympatiaa. Käsityöt, yrittäjän elämä, pluskoon muotia, laihduttamista, ihmissuhteita, sisustamista (mieluiten vähällä rahalla), lifestylea (mutta sellaista tavallista) jne…
Luen (tai katselen kuvia) saadakseni inspiraatiota, vertaistukea (ai, en olekaan yksin?), oppiakseni uusia asioita ja taitoja, kehittääkseni itseäni, oivaltaakseni jotain itsestäni samalla kun luen toisen kokemuksia.
Arvoitus
Jotkut blogit ovat minulle arvoitus: mikä ihme tässä minua kiehtoo? Toivoisin löytäväni jotain ”tieteellistä” tutkimusta siitä, mitä blogeja ja MIKSI ihmiset lukevat. Olen ymmälläni, miksi luen blogia, jonka kirjoittaja ärsyttää minua. Miksi ihmeessä palaan blogiin, jonka huono kieliasu saa minut kiukuttelemaan?
Kommentointi
En koskaan kirjoita samaa kommenttia, minkä 26 lukijaa on jo kirjoittanut. Tämän tästä huomaan halua oikaista kirjoittajaa. En pidä uskottavana, jos kaikki vaan kehuu päivän asua, itse haluaisin ilmaista myös eriävän mielipiteen. (Joskus kirjoitan, usein arvostelen vain itsekseni) Arvostan blogistia, joka sietää myös kritiikin. Ärsyynnyn, jos kommentteihin ei vastata. Miksi vaivautua kirjoittamaan, jos ei blogisti niitä arvosta? Kommentoin omalla Pellavasydän-nimelläni, jos asia on sellainen, että ”yritykseni” allekirjoittaa sen myös. Mutta voin kommentoida myös anonyymisti. Jos päästäisin itseni valloilleen, enkä rajoittaisi kommenttejani, voisin vaikuttaa tosi ilkeältä. Haluaisin niin sanoa, mitä ajattelen, enkä aina ajattele, mitä sanon. Tai siis kirjoittaa.
Lähes ongelmaksi on itselleni tullut kommenttieni väärinymmärrys. Lähipiirinikin tietää tämän. Joskus luetutankin aikomani kommentin toisella, kun en millään haluaisi pahoittaa kirjoittajan mieltä. Muutaman kerran on käynyt niin, että kirjoitan viattomasti, mutta esim. tyttäreni sanoo: ”Tuosta voi kyllä saada sen käsityksen, että…” Ja minä poistan kirjoittamani. Tai sitten en. Yksi hyvän päivän tuttu poisti minut kaverilistaltaan, kun menin huomauttamaan, että miksei hänen tyttärellään ole kuvassa pyöräilykypärää… Nyttemmin olen saanut anteeksi (kaveriksi en ole enää päässyt) mutta sanoilla ”loukkasit minua niin syvästi”. Toiset osaa asettaa sanansa, minä en aina ainakaan.
Blogin ulkoasu ja sisältö
On tietysti hienoa, jos blogissa on kauniita kuvia, mutta pelkästään maisemakuvien vuoksi en jaksa innostua. Voin lukea aivan mainiosti pelkkää kirjoitustakin, ja kuvia harvoin onkaan anonyymien kirjoittajien blogeissa. Muualta kopsattuja kuvia en arvosta. En pidä liiasta koristelusta, se häiritsee.
Mitään ajattelematta voin lukea blogia, jonka kirjoittaja on päättänyt kirjoittaa vain ihanista ja onnellisista asioista. Silloin voi nauttia kauniista kuvista ja hetkeksi kuvitella, että elämä onkin noin ongelmatonta. Sensijaan voin ahdistua, itkeä, huolestua, kiukustua tai vaikkapa nolostua, kun luen arkipäiväisiä blogeja. Niitä, joissa kerrotaan elämän realiteeteista vailla sokerikuorrutusta. Luen molemmanlaisia blogeja ja toisia siltä väliltä.
Koukussa
Olen koukussa blogeihin. Ovatko ne korvaamassa liveystäviäni, sitä olen jo täällä pohtinutkin. Saatan kertoa läheisilleni, mitä sille ja sille blogistille nyt kuuluu tai jonkun erikoisen tapauksen. Hankalaa, kun kuulija ei tunnekaan tätä minun ystävääni. Minun pitäisi varmaan vakavasti harkita aikarajoituksen laittamista itselleni. Ei liian kauan netissä. Mutta kun tässä on niin mainio istuma-asento, voin istua tuntitolkulla…jaa no, vähän tietysti hartiat jumissa…ja ehkä nuo olkäpäätkin…ja ranteetkin. Mutta kivaa on.
Blogeissa vieraileminen on minun tapani irrottautua arjesta. Virkistyn, kun saan hetkeksi unohtaa kaaoksen ympärilläni, stressini ja harmini. Kun käyn lukemassa nuoren syöpää sairastavan taistelua tavallisen elämän saavuttamiseksi, olen ainakin hetken valittamatta omia kipujani, jotka eivät ole kuolemaksi kuitenkaan.
Osaatko sinä kertoa, miksi ihminen lukee ja lukee ja lukee blogia, jonka kirjoittaja ärsyttää?
Mervi
Olisi ollut monta muutakin aihetta, mutta kun kuvat ovat kamerassa ja kamera TAAS (ihan totta!) hukassa, niin täytyy niiden julkaisemista odottaa. Sen sijaan poimin valmiiksi kirjoitetuista luonnoksista tämän. Ole hyvä!
