Keittiön sisustusta

Perjantaina aloitin keittiön raivauksen. Se etenee noin 5 minuuttia kerrallaan. Olen järkyttynyt kuntoni huononemisesta. Pystyn työskentelemän vain aivan pienen hetken, sitten alkaa selkä tai jalat särkeä. Toisekseen olen huomannut, etten enää seiso suorassa, vaan käppyrässä niinkuin vanha mummo.

Mutta keittiöön. Samalla kun järjestelen, etsin uusia kuvakulmia esiteltäväksi. Nämä kuvat eivät vaatineet siivousta, seinille ei sentään tavarat hypi!

Olohuoneen puolella on takka ja muuri täällä keittiön puolella. Olen ripustanut tuollaisen vanhan kaffebrännärin roikkumaan pellistä. Mieheni ei varmaankaan yhtään siitä tykkää, sillä se hankaloittaa pellin käsittelyä. Mutta siinäpä tuo on  vielä saanut olla. Sopii mielestäni niin kauniisti!

Muut kaffetarpeet sijaitsevat viereisessä hyllyssä.

Kahvimylly

ja kahvipavut

Kahvipapuja on lisäksi muovipussissa vaikka kuinka paljon. Ideana muka käyttää niitä jossain askarteluissa. Kaikki nuo keramiikkakipot olen tehnyt kansalaisopiston kurssilla. Turhaa hyllyn täytettä ja pölynkerääjiä.

Ja ei kun jatkamaan raivaustöitä.
Mervi

ps. juuri kun siirryin tästä facebookiin – törmäsin ensimmäiseksi tällaisiin korviksiin:

Kuva: Päivät lyhenevät, mutta kahvi piristää!

Nämä ovat Kati-Riina Designin tuotantoa. Aikas herkulliset! Jos vielä tuoksuisivat kahvilta, mikäs se parempaa…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top