Oli siinä matkan aikana punnertamista. Jo pelkästään linja-auton portaat tuntuivat välillä ylivoimaisilta. Otin muuten etukäteen yhteyttä Simolan kuskiin ja hänpä oli ottanut mukaan varaportaan, jonka jokaikinen kerta minua varten nosti esille.
Joitain vanhoja rakennuksia oli restauroitu. Kirkothan olivat Neuvostoliiton aikana monin paikoin otettu muuhun käyttöön – urheiluun tai pottujen säilytykseen tms. Kävimme pappilassa, missä oli osittain säilynyt vanhaa, mutta osittain korjattu. Itseäni harmitti tosi paljon, että se oli tehty huonosti. Seinillä oli uudet tapetit, huoneet oli ”sisustettu” erittäin mauttomasti 70-luvun keinonahkasohvilla, uusilla lampuilla ym…hmh!
 |
| Ei nähty hienoja lasimaalauksia ikkunoissa… |
 |
| Siinä lepää joku unohdettu? |
 |
| Sikäläisiä tyypillisiä itse veistettyjä rengasristejä. |
Näimme kirkkoja, joita vaalittiin, mutta myös raunioita, jotka olivat täysin hyljättynä romun keskellä. Koristeet kirkoissa poikkesivat suomalaisista. Usein siellä näkyi lahjoittajien kuvia tai muistolaattoja. Aarteet oli monin paikoin viety johonkin ”parempaan talteen” ja nyt uusien tuulien puhaltaessa niitä oli vaadittu ja odoteltiin takaisin omiin pikkukirkkoihinsa.
Paljon nähtävää, mutta köyhäksi olisi jäänyt käynti, jos siitä olisi puuttunut oppaan selostus. Vormsin saarella meillä oli paikallinen opas, joka selosti kyllä erittäin tarkkaan – minusta tuntui, että kaiken mitä ikinä voi kuvitella. Hän oli Neuvostoliiton aikaan tullut saarelle agrologiksi, mutta emme hänen elämästään kuulleet pihaustakaan – se vasta olisi ollut mielenkiintoista.
Tarina jatkuu vieläkin….
mervi