Hyvää huomenta!

Kaikki aamut eivät ole yhtä ihania. Oikein pelästyin tänään kun herättyäni katsoin peiliin. Tällainen näky nyt säikyttää kenet tahansa:

Ja sama kauhistus vielä kolmeen kertaan. Hyvää tässä kuvassa on se, että kädet sentään nousee ylös! Vaikka ei se kyllä olekaan ihme, että naama on tollanen, sillä yö meni kyynelehtiessä. Kello oli kolme yöllä kun sain nyyhkyromaanin loppuun.

Päivä oli silti ihan kertaallinen. Silitin 4 isoa pellavapöytäliinaa ja juuri kun sain työn valmiiksi, Pirkko soitti putiikista, että niitä tultiin hakemaan. Minä siis sinne ja teimmekin töitä yhdessä viiteen asti. Järjestelimme matonkuteita valmiiksi alennusmyyntiä varten.

Illalla sain mieheni avuksi isojen pakettien Smart-postitusta varten. Sinänsä kiva palvelu ja tämän viikon vielä edullinenkin, kun isotkin paketit saa vitosella matkaan. Kummallinen ongelma vaan tuli vastaan, kun kone ei tahtonut hyväksyä korttia. Olimme sitkeitä ja kun aikamme yritimme kolmea pankkikorttia vuorotellen, niin saimme kuin saimmekin kaikki kolme pakettia lähtemään. 

Huomasin kaupan ilmoitustaululla muuttolaatikoita myytävänä. Soitin ja lähdimme heti niitä katsomaan. Nyt minulla on 50 vankkaa, kokoontaitettavaa pahvista muuttolaatikkoa odottamassa Pellavasydämen purkamista. Toivottavasti ei sentään niitä kaikkia tarvitse täyttää.

Parakki tulee talon päätyyn kuvan vasempaan reunaan.

Illalla tuli tieto parakin kaupasta. Näillä näkymin lauantaina saapuu pihapiiriimme työmaaparakki noiden edellämainittujen laatikoiden loppusijoituspaikaksi. Olen oikein tyytyväinen, jos kaikki näin hienosti menee. No, siihen pitää varautua, että parakki vaatii vähintään siistimista, mutta ehkä pintaremonttiakin? Pääasia, että saan mahdollisimman pikaisesti tuotua Pellavasydämestä pois ”säästettävät” tavarat. Se on muuten hassua, että vaikka laitan selvästi muista sivuun jotain kankaita, niin juuri ne ovat kaikkein kiinnostavampia ja sitten on nolo sanoa, etteivät juuri ne ole myynnissä.

Että sellainen päivä. Huomenna menen itse putiikkiin.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top