En helposti enää höynähdä kaikenmaailman tarjouksiin, joita puhelimessa tarjotaan. Uskallan ja osaan sanoa ei. Mutta ei sekään aina onnistu.
Joku soitti ja tarjosi sukkanäytettä. Vaikka tiesin, että näissä piilee vaara, menin lankaan. Varmistin, että on todella ilmainen ja että todellakaan en sitoudu mihinkään muuhun. ”Ei tule muuta kuin se näytepaketti”.
Näyte tuli ja tuli toinenkin, jotain teriä – en ole edes avannut. Nämä olivat kylläkin ilmaisia, mutta. Vähän ajan päästä tuli seuraavat paketit ja laskut tietysti molemmista. Ai että se kismittää, kun aikuiselle ihmiselle aikuinen ihminen noin valehtelee päin naamaa! Että jonkun täytyy tienata elantonsa toisia höytäyttämällä.
Sitten se vanha vitsi: mistään ei saa ketään kiinni. Paketit on lähetetty ulkomailta ja vaikka suomalainen asiakaspalvelun puhelinnumero ilmoitetaankin, eihän sieltä tietenkään kukaan vastaa. Varmaan maksaa maltaita koko odotusaika. En uskalla ottaa sitä riskiä, etten maksa enkä palauta, koska tod.näk. menevät perintään. Vaikka minun oikeustajuni sanookin, etten ole tilannut – ei tarvitse siis mitään tehdäkään.
No, minä siis lähetän asiakaspalautuksena sinne, mistä ovat tulleetkin.
TOISAALTA, jos HALUAA tuollaisia teriä ja tuollaisia sukkia, niin voihan olla, että tarjous on aivan hyvä ja kannattava ostos. Tässä vaan käy niin, että tulee suunnaton kiukku, eikä periaatteessa halua yhtään mitään!
Ei, kameraa ei ole löytynyt vieläkään. Pitää varmaan alkaa siivota tätä lähiympäristöä. Sitten voisi valokuvata sen paikan, missä se kamera piilottelee, mutta milläs se kuvataan?
Mervi,
joka pitää tänään yhdenlaista vapaapäivää.
Lähden käymään Tyksissä. Sydän vavisten, haukkumisia peläten….
