Jos laskisin hintoja, saisin paremmin myytyä

Olen teillekin jo varmaan useamman kerran kirjoittanut käsitöiden hinnoittelun vaikeudesta. Samoin olen kertonut, että Pellavasydämessä tosi harvat asiakkaat tinkivät hinnoista. Olen myös kertonut salaperäisestä ”hintatarkastajasta”, joka arvosteli minun myyvän liian halvalla.

Tänään kauppaan tuli asiakas, jonka päättelin olevan turisti. Nopea yleiskatsaus ja pysähtyminen nipsukukkaroiden tykö. Asiakas kysyi hintaa ja kerroin, että hinnat löytyvät kukkaron sisältä. Pienin, se jota hän silloin piti kädessään, maksaa 9 euroa. Asiakas teki uuden pikakierroksen ja palasi taas kukkaroiden luokse. ”Jos laskisit vähän hintoja, saisit enemmän myytyä”, hän sanoi. ”Mutta kun nämä ovat käsityönä tehtyjä ja käsityöläisenkin pitäisi palkkansa saada”, tokaisin minä. Asiakas teki tarjouksen kädessään olevasta kukkarosta: ”Jos myyt tämän vitosella, niin ostan.” Johon minä vastasin: ” En voi, sillä maksan itsekin siitä enemmän”.

Tämä oli jotenkin niin kornia, etten osannut edes loukkaantua. Mistä ihmeestä tämä ensikertalainen kaupassani päätteli, että kukkaroita PITÄISI myydä enemmän? Ja todentotta, luulenpa, että ne ovatkin paras myyntituotteeni valmistavaroista. Tällä hetkelläkin tilanne on se, etten saa tavaraa lisää valmistajalta, niin kiihkeästi kuin sitä toivoisinkin!

Jos asiakas pyytää 9 euron kukkaron 5 eurolla, se tarkoittaisi 44 %: n alennusta. Aika huimaa, eikö totta? Sitä, mitä se tarkoittaa kukkaron tekijän palkkanauhassa, en pysty edes sanoiksi pukemaan, niin paljon harmittaa. 

Toinen käsityön hinnoitteluesimerkki:  Eräs vakioasiakkaani kertoi tekevänsä ”solmusukkia”. Pyysin häntä tuomaan sellaiset näytille ja kivat ne olivatkin. Annoin niille solmusukka-nimen, sillä ne oli tehty langanpätkistä ja päät oli vain solmittu ja sitten katkaistu. Solmut ja noin 2 cm:n päät jätettiin sukan sisään. Tämä asiakkaani oli myynyt sukkia kirpputorilla ja nyt niissä oli vielä hintalappu jäljellä. Minä ostin ne, lastensukat, 3 eurolla. Mitäs tykkäätte?

Tähän liitän asiaankuulumattoman kuvan, mutta kun en voi olla esittelemättä pihan kauniita pioneja.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top