Maastoutuneena

Mitä se kertoo ihmisestä, jos tämä tekee kolme blogipostausta saman päivän aikana? – Ehkei hänellä ole tarpeeksi tekemistä?

Tässä on nyt tänään ollut monta projektia yht’aikaa menossa. Yksi kangas on pesukoneessa, toinen jo kuivumassa, yksi tunika on leikattu ja vasta yksi vaate on valmiina. Tämä:

Kysyin mieheltäni, kehtaako hän lähteä kanssani kaupungille, jos minulla on tämä teelmys päällä. Kyllä kuulemma. Mutta samaan hengenvetoon mainitsi, että ”nuo fliitit on kyllä vähän kummalliset”.

No, onhan ne, mutta kun ne on juuri se juttu! Todellisuudessa helman seutu oli alunperin ihan toisenlainen, mutta matkan varrella se suoristui. Tuo kuvassa vasemmanpuoleinen fliitti on ihan hassu, kun on kiertynyt vielä väärinpäin, nurjapuoli päällepäin. Toivon, että silittämällä se oikenisi. Vähän liian lyhyeksikin tämä leikkaantui.

Tämä oli sellainen puolen tunnin tekele, tyypillistä minua. En viitsi nähdä vaivaa – varsinkaan omien vaatteitteni kanssa. Äkkiä vaan pitää saada valmiiksi. Hiha on yksinkertaisista yksinkertaisin, lepakkohiha. Näitähän tehtiin 80-luvulla. Hyvin minun mielestäni istuu tässä.

Lisäys yöllä klo 1:41: Taas tuli nukkumisvaikeuksia, mutta oikeastaan sen tähden, että yks vähän hieno idea tuli mieleeni, enkä sitten pystynyt rauhoittumaan. Tulin työhuoneeseeni ompelemaan fuksian tunikan valmiiksi. Väristä nyt en ole aivan varma, onko se fuksia vai sittenkin rehellinen pinkki? Näytän huomenna kuvan niin saatta sitten kertoa… Hyvä yötä! Toivottavasti minullekin. Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top