Päiväpötköllä maatessani katselin vanhoja Iholla-sarjan nauhoituksia. Yhdessä niistä osallistujat kertoivat, miten tuon toisen tuotantosarjan kuvaukset ovat heitä muuttaneet. Ainakin muutama kertoi, että on sen puolen vuoden aikana oppinut tuntemaan itseään, olemaan itselleen armollisempi, saanut rohkeutta ja parisuhdekin oli saanut uutta sisältöä.
Mietin, olisiko minusta ollut avautumaan niin kuin he ovat elämästään kertoneet. Siinä samassa tuli mieleeni, että onhan tässä blogin kirjoittamisessa hiukan sitä samaa. Tässä sitä kerrotaan omasta elämästä, ajatuksista, unelmista ja paljastetaan hyviä ja huonoja puoliaan. Eihän se telkkarissakaan näytettävä ohjelma kokonaiskuvaa anna, kun joku toinen on leikannut ne omat kuvaukset. Blogia kirjoittaessaan saa sentään ihan itse valita, minkä verran loppujen lopuksi itsestään paljastaa.
Totean, että paljon rohkeampi tai avoimempi olen kuin blogin aloittaessani. Ensin en rohjennut esim. omia kuviani näyttää. Nythän olen aika typeriäkin otoksia esitellyt. En ole ollenkaan valikoinut vain niitä edustavia kuvia (niin, onkohan sellaisia ylipäätään ollenkaan ollut?). Olen kertonut todella typeristä tempauksistani ja myöntänyt virheitäni ja noloja tilanteita. Joku on ihmetellyt sitäkin, että miksi olen julkaissut kommentteja, jotka eivät ole minulle edullisia. En ole halunnut siloitella. Joku moitti blogiani tilkkutäkiksi, mutta sen otin kehuna vastaan – tilkkutäkit ovat kauniita, työläitä ja vaativia tehdä.
Joku aavistus muuttumisesta kävi mielessäni tänään kaupungilla ajaessani. Kas kun sitä suurentelee omaa ”julkisuuttaan” – ihan niinkuin monikin omalla paikkakunnalla tietäisi minusta ja blogistani! Ihan rauhallisin mielin totesin, että minä olen mikä minä olen. Kaikkineni. Jos sen hyväksyn, säästän paljon energiaani johonkin tähdellisempään. Tottakai, aina voi itseään kehittää ja muuttua – jos vaan haluaa.
Tästä kuvasta piti aikoinaan tulla sellainen ennen – jälkeen kuvasarja. Olin menossa parturiin. Se ”jälkeen-kuva” jäi kylläkin ottamatta. Tässä siis avautumisen pohjanoteeraus. Mervi suihkunraikkaana. Mitähän Nousevan Myrskyn Liisa ajattelee, jos kerron, että korvissani on hänen tekemänsä korvikset? Onneksi Liisa on jo löytänyt koruilleen kauniit mallit, niin ei tule kiusausta kysyä, että josko….
 |
| Siis ei mulla oikeasti ole tuollainen iho, ei kai? |
 |
| Onneksi kuvasta on rajautunut leukaheltat pois. |
 |
| Hirrrrveäääää! |
Ja onneksi ei äitini ole enää lukemassa tätä: olen näissä kuvissa ihan äitini näköinen!