Uusia tuotteita

Ylioppilaskirjoitukset taitavat olla jo ohi tai ainakin päättymässä? Kohta valmistellaan juhlia ja mietitään lahjaa. Kauppiaana kovasti toivoisi löytävänsä jotain uutta ja kivaa tarjottavaksi asiakkaiden lahjapulmiin. Kovin perinteinen on tämäkin ”löytö”, mutta aika perinteisiä meiltä kyllä etsitäänkin. Joskus on jopa huvittavaa seurata, kun joku iäkkäämpi sukulainen etsii nuorelle MIELEISTÄÄN lahjaa. Siis antajan mieleistä.

Samaa tyynyliinasarjaa on myös eri teksteillä. Tässä ”kauniita unia” ja niitäkin erilaisilla kuvilla:

Voi harmi, unohdin kuvata hääparille – tyynyliinat, jotka ovat mielestäni ehkä kaikkein tyylikkäimmät näistä.

Kovasti olen aika ajoin havitellut brodeerauskonetta itselleni. Sen korkea hinta on kuitenkin ainakin toistaiseksi hillinnyt hankinta-ajatuksia. Ja voipa olla niinkin, että siinä on liian paljon teknistä osaamista minulle, joka saan KAIKKI koneet rikki. Lisäksi olen liian hätäinen – olen ymmärtänyt, että brodeeratessa pitää montaa asiaa säätää ennenkuin pääsee varsinaista työtä toteuttamaan. Olenko oikeassa?

Onpa ollut taas pitkä vapaa, no jaa, kokonaista kaksi päivää. Tuntuu vaan siltä, että olen kauan ollut pois putiikista. Huomenna siis aloittamaan työviikkoa. Usein tiistaiaamu on kiireinen, mutta sehän on vain kivaa.

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top