Joskus kuvittelen olevani maailman napa. Että kaikki pyörii vain minun ympärilläni.
Tänään päivä alkoi tällaisella keskustelulla:
Olin tullut aamuantibiootilta ja odottelin taksia sairaalan etuoven ulkopuolella. Taksini tuli ja yritti peruuttaa eteeni (pyörätuoli nostetaan takaovesta hissillä) mutta juuri silloin siihen väliin kiilaakin Volvo. Mies nousee kuskin puolelta ja minuun iski ”joku”. Sanoin äijälle: ”Et sitten huomannut, että tuo taksi oli tulossa tähän?” Ihan sillai hymyillen… Mies menee avaamaan peräloosteria ja sanoo kiukkuisena: ”Et sitten tiedä, että maailmassa on muitakin kuin sinä?” Nostettuaan pyörätuolin esille huikkaan hänelle iloisesti (mutta arvattavasti provosoiden): ”Onks sulla huono päivä?” Hän käskee mun olla hiljaa – mitä TIETENKÄÄN en tee – vaan huikkaan sille sen kyydittävälle: ”Sulla on sitten häijy mies!” Nainen ei vastaa mitään, mutta se mies sanoo viimeisen sanan: ”Pidä nyt suus kii!”
Loppujen lopuksi minuun iski vielä vahingonilokin! Tuo kuski nimittäin jäi aivan jumiin sinne oven ja muiden autojen keskelle. Se joutui tekemään pikkutarkkaa ”aja, peruuta, aja, peruuta” -työtä ja loppujen lopuksikin kolhaisi Volvoansa sementtipenkkiin. Noh, hän kävi nostamassa penkin pystyyn ja pääsi kuin pääsikin pois pinteestä – mutta pelti rutussa.
Toki olen häijyydestäni huolimatta myös hiukkasen ymmärtäväinen. Rouva oli niin hienosti puettu ja tukka upeasti laitettu, että olihan sen pakko päästä IHAN OVEN ETEEN, ettei hän kastuisi! Toisekseen, pyörätuolia käyttävän muijan hoitaminen on varmasti niin raskasta (vai mitä Aarre?) että kyllähän siinä jo pinna kiristyy… mervi