Huovutettu aamuaurinko

Kuten jo kerroinkin, ilmoittauduin useammalle kansalaisopiston käsityökurssille. Ensimmäinen, korukurssi, jo peruttiinkin vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Huovutuskurssi alkoi tutustumisjaksolla tällä viikolla. Varsinainen työ tehdään tulevana viikonloppuna, mutta nyt jo pääsimme vähän harjoittelemaan.

Olen kyllä tämän peruskurssin jo ainakin kertaalleen käynyt, mutta kun ei harvaan päähän tahdo oppi sulautua, niin useampi kerta ei ole pahitteeksi. Otin mukaani oranssia ja keltaista villaa, kun halusin tehdä ”Aamuaurinko”- pannunalusen. Opettaja Terhi Laitila on myös yrittäjä ja hänen töitään on ollut Pellavasydämessä myynnissä. Pyynnöstäni hän valmisti juuri tällaista pirteää Aamuaurinko -sarjaa, johon kuului pannunalunen, patalappu, patakinnas, lasinaluset jne… Esittelin tuotteet asiakkaalle, että ideana on aamulla herätä pirteänä aamupalapöytään, kun edessä on hehkuva aurinko! Aika moneen lahjapakettiin näitä sitten kääräistiinkin.

Eihän oppilaan työstä tietysti voi läheskään yhtä hieno tulla kuin opettajan, mutta sinne päin. En millään tahtonut saanut kameralla taltioitua oikeaa värisävyä, vaikka monen monta kokeilua teinkin.

virkattu kori on ensimmäisiä kokeiluja 5 vuoden takaa ja aika lerppu, mutta oikean värinen
Ikkunalle teipattuna

En viitsi ollenkaan alkaa tätä selitellä, minkälainen oli tarkoitus ja mikä meni vikaan. Tämmöinen tuli ja sitä ei tiedä, mitä ensi kerralla….

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top