Taitavaa

En osaa piirtää. En yhtään mitään. Koulussa muistan piirustustunneilta helpotuksen tunteen, jos aihe oli sellainen, että sen voi toteuttaa viivottimen kanssa. Piirtämisen taito lienee sellainen, ettei sitä voi (ainakaan kokonaan) opetella – se joko on tai sitten ei ihmisellä syntyessään?

Putiikkiin tuotiin myyntiin maalattuja koreja. Ihailen niiden runsasta koristelua, taidokkaita maalauksia ja värien käyttöä. Näiden korien kauneus on lähtöisin Sisko Laaksosen kädestä. Kuvasin yhden – kalakorin – kaikilta neljältä sivultaan. Jokainen niistä on kuin oma taulunsa.

Persoonallinen lahjaidea vaikka 50-vuotislahjaksi, läksiäislahjaksi, eläkkeellejäämismuistamiseksi. Tai vaan itselle iloksi. Vaikka vaan ihasteltavaksi osana sisustusta.

Niin ja meillä on monta muuta koria – monilla muilla aiheilla…

Pellavasydämen Mervi

pitää taas etätyöpäivää. Yritän normalisoitua. Vajaa viikonloppu ei siihen riittänyt. Nyt tuntuu, ettei mikään riitä. Minä en riitä, en jaksa, en selviä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top