Yrittäjän työteveys ja vähän verotuksestakin

Ei kukaan yrittäjän työterveydestä huolehdi, jos ei sitä ihan itse tee. Ei tule fysioterapeutti tarkastamaan työpaikan ergonomiaa, jollei itse kutsu ja maksa ja tuskin monikaan niin tekee.Taukojumpasta ei kukaan muu huolehdi. Ei tarjoa työnantaja hierontaa, eikä edes tyky-toimintaa. Kaiken tämän muistan siltä ajalta, kun olin palkkatöissä valtion virastossa.

Hassua, että juttelen monen asiakkaan kanssa siitä, miten rentouttavaa käsitöiden tekeminen on. On se, mutta myös päinvastoin. Itselläni on nyt ollut jo toista viikkoa keskeytymätön päänsärky, jonka syy lienee juuri käsitöiden tekemisessä. Hartiat on jumissa, veri ei kierrä ja siinä se.Vaikka syön kourallisen lääkkeitä ja vahvoja särkylääkkeitäkin 6 pilleriä päivässä, kipu ei hellitä.

Tänään oli taas kotipäivä ja soitin heti aamulla parturin – se meni tiistaille. Sitten soitin hierojalle ja sainkin ajan heti tälle päivälle. Aah! Oli se ihanaa ja niin kallista. Samassa paikassa hoitui sekä hieronta että hiusten pesu ja leikkaus, koko lysti maksoi 65 euroa. Eikä saa euroakaan vähentää mistään. *)

Pidin 40 euroa kalliina tunnin hieronnasta. Tai no, tarkoitan, että olen yleensä selvinnyt pienemmällä maksulla. Ei kai 40 euron tuntipalkka nyt kohtuuton ole? Jälkeenpäin oli kyllä lähes kivuton olo ja niin rentoutunut. Niska-hartiaseudun hierontaan lisättiin kasvohieronta. En ole koskaan ollut sellaisessa. Jälkeenpäin soimasin itseäni siitä, etten kysynyt hintaa ja vähän ihmettelin, ettei hierojakaan kysynyt kuinka paljon tai kuinka kauan haluan hierottavan.

Sitten taas pieni verovinkki:

*) Yrittäjä EI SAA VÄHENTÄÄ hierontakuluja verotuksessa. Ne ovat tavanomaisia elantokuluja. Muistan aikaisemmin hierojan nimenomaan kuittia antaessaan kehottaneen liittämään sen verotukseen. ”Menee kaikilta läpi” hän lisäsi. Taas tullaan näihin suusta suuhun – legendoihin. Moni luulee monesta asiasta, että verottaja hyväksyy, kun ei ole mitään perästä kuulunut. Mutta eihän verottaja näe kirjanpitosi tietoja, paitsi jos tehdään verotarkastus. Kirjanpitäjän pitäisi olla tietoinen, eikä lisätä (=vähentää) asioita, jotka eivät ole vähennyskelpoisia.

Ikävä puoli juuri nyt on se, että päänsärky jatkuu aika kovana. Vain pienen hetken tauko ja sitten se takominen alkoi taas. Ehkä pitää määrätä itsensä useammin taukojumpalle?

Mitä sinä maksat hieronnasta? Onko tuo 40 euroa paljon vai vähän vai kohtuullinen?

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top