Vaatteita facebookista

Minusta on tullut nettiaddikti. Olen täydellisesti koukussa, syötin nielaissut. Saatan istua tuntikaupalla koneen ääressä, vaikka olisi monta tähdellisempää ja pakollistakin kuviota toteutettavana.

Olen liittynyt aika moneen fb-ryhmään: käsityöyrittäjät, ompeluseura, sisustushullut, käsistyöneuvontaa, käsityötarvikekirppis, ihanuuksien kirppis ja sitten nämä ”isojentyttöjenvaatteet”-kirppikset, mm.

Kuvittelen olevani sivistyneesti käyttäytyvä aikuinen ja varsinkin yrittäjäksi ryhdyttyäni tiedän, etten voikaan käyttäytyä sopimattomasti riskeeraamatta myös putiikkini mainetta. Mutta joskus kilahtaa. Ja se tapahtui yhdellä noista ”roitti-kirppiksistä”.

Kaikilla näillä ryhmillä on omat ja erilaiset sääntönsä. Jossakin tehdään omat kansiot, toisessa niitä ei saa tehdä. Yhdellä saa upata kerran päivässä, toisessa kerran tunnissa jne. jne… Mieluummin vain selailen tarjontaa, kuin alan perusteellisesti tutkia jotain sääntöjä. Puhumattakaan huutokaupoista, joita joskus pidetään ja silloin onkin taas ihan toiset säännöt!

Tapahtui näin: sisareni (samanlainen keijukainen kuin minäkin) myi vaatteitaan sattumoisin sellaisella sivustolla, jossa on sääntönä, ettei alle 50 kokoisia roitteja saa olla näkyvissäkään. Hänen vaatteensa eivät missään tapauksessa alita tuota kynnystä, mutta jostain syystä yp (=ylläpitäjä) oli sitä mieltä, että joku näytti kuitenkin liian pieneltä. Sillä sivustolla pitää laittaa kooksi 50, vaikka se olisi pienempikin, koska yp on niin päättänyt. Niin, ensi alkuun tämä yp ilmoitti, ettei sivustolla ole mitään sääntöjä. No, eihän sellainen toimi ja nyt tämä sääntö onkin aivan luovuttamaton….

Tästä suivaantuneena lähdin puolustamaan siskoa ja kommentoin, etteivät hänen vaatteensa…plaaplaaplaaa. Tästäpä kehkeytyikin kunnon sanailu ja kun en viitsinyt sitä siinä ”seinällä” käydä, lähetin ko. yp:lle yksityisviestiä selventääkseni asiaa. Aijai, minkälaiset moitteet sitten sainkaan siinä ”kaikkien kuullen”. Yp puhui ”sisaruksista” ja ”pikkutyttöjen vaatteista” jne… minut mainittiin nimeltä ja ihmeteltiin, miksi siellä roikun… vaikka olin ilmoittanut, että minut saa poistaa.

Siis tällaista tosi lapsellista. Tämä sai minut pohtimaan noita sivustoja ja varsinkin niiden perustajia ja näitä yp:itä. Joku lohdutti minua, että tällaisiksi ylläpitäjiksi taitaa valikoitua juurikin ihmisiä, jotka haluavat päsmäröidä, tehdä sääntöjä ja rangaista niiden rikkojia. Siinä sitten ryhmäläiset ovat ”kusi sukassa” kuin kiltit oppilaat – ettei vain tule jälki-istuntoa. Ei minulla ole mitään auktoriteetti-kammoa, mutta epäoikeudenmukaisuutta en hyväksy. Enkä julkista häpäisyä. Tuo edellä kirjoittamani on tietysti liioittelua, eihän KAIKKI ylläpitäjät ole samanlaisia, mutta paljolti…vai onko sitten vaan niin, että on pakko olla tiukka, kun ryhmä on iso, muuten alkaisi meno muistuttaa karnevaalia?

Että sellaista tuhmaa olen tehnyt ja varmaankin saanut ilkeän tytön leiman. En tokikaan tuolla sivustolla enää tee kauppoja, mutta toisella olen myyjänä ja muillakin ostajana. Toisaalta se on kivaa, päässee eroon itselleen sopimattomista vaatteista ja löytää itselleen sopivia. Kauppa käy kylläkin aika hitaasti, eikä ole mitenkään kovin kivaa, että tuossa ne vaatteet kuitenkin odottavat, että käyvätkö kaupaksi vai eivät. Helpommalla pääsisi, kun suoraan kippaisi johonkin…

Näissä ryhmissä on myös yleensä kaikissa sääntö, että kaikki tiedot pitää olla näkyvillä.
– kuva
– koko
– rinnanympärys
– pituus
– materiaali
– hinta ja postikulujen suuruus

Noilla tiedoilla onkin sitten aika hyvä päätellä, josko vaate sopii tai ei sovi. Ja aina voi kysyä, jos joku tieto ei ilmene. Yleensä ihmiset käyvät siellä säännöllisesti (tai sitten roikkuvat alati netissä) joten vastauksen saa piankin.

Tässä lisää löytöjäni:

Tämä pusero on ehdottomasti liian lyhyt housujen kanssa pidettäväksi, mutta hameen kanssa ehkä? Tai olisi edes mustat housut?

 Tämä on oikeasti mekko – en ole kokeillut, voinko pitää sitä ilman jonkunsortin pitkiksiä.

En tykkää tästä sivuprofiilista.

Näissä nettikirppareissa on se hyvä puoli, ettei tarvitse kierrellä isoja halleja. Siis kivaahan sekin olisi, mutta itse en enää siihen pysty. Huono puoli taas on se, että hinnat ovat huomattavasti korkeammat ja lisäksi tulevat postikulut, mutta toisaalta näin isoja vaatteita ei löydy tavallisilta kirppareilta. Eikä muuten kaupoistakaan näin pienellä paikkakunnalla. Sekin on hyvä puoli, että isojen tyttöjen koot on koottu erikseen, ettei tarvitse kaikkea selata.

Niin, se lienee vielä hyvä selventää, että yleensä tällaiset ryhmät ovat suljettuja. Niitä ei siis pääse katselemaan muut kuin ryhmään hyväksytyt. Itse tässä odottelen, koska minut poistetaan tältä yhdeltä nimenomaiselta kirpparilta, vielä olen saanut olla.

Käytkö sinä kirppareilla? Ostatko sieltä vaatteita? Onko kukaan ostanut facebook-kirppareilta  vaatteita? Millaisia kokemuksia?

Seuraavan kerran pohdin omien kuvien julkaisemista blogissa – onnistuin klikkaamaan itseni muutamaan blogiin, joissa tätä asiaa kritisoitiin…voit siis lukea tämänkin kirjoituksen sitä silmällä pitäen. Tai siis katsoa kuvia sillä silmällä.

Pellavasydämen Mervi (vaikkei sanaakaan Pellavasydämestä)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top