Tarttisin käännösapua!

Tämän tekstin kirjoitin pe-iltana puolen yön jälkeen, mutta te saatte tämän luettavaksenne vasta aamulla.

Nyt sen ymmärrän, että voi olla viisautta, ettei kaikkia potilaspapereitaan pääse yksin näkemään. 

Olin tietokonetomografiassa 22.1. Siitä oli määrä selvitä, onko lonkkaproteesini jälleen irti vai onko pysynyt paikallaan. Tämä siis sen jälkeen, kun samaan vasempaan lonkkaan on laitettu 4. proteesi. Ensimmäisen kerran vuonna -84 sitten uusinta -94. Vielä isompi uusintaleikkaus tehtiin v. 2011, joka epäonnistui ja se korjattiin v. 2012.

Sain lääkäriajan tulosten kuulemista varten vasta 6.3. enkä millään jaksa odottaa sinne asti. Soitin poliklinikalle ja kun ei kukaan ehtinyt tulkita röntgenlääkärin lausuntoa, pyysin lähettämään sen minulle kotiin. Puhelimeen vastaaja (ei kuulemma ollut sairaanhoitaja) sanoi, ettei hän ymmärrä siitä mitään- enkä siis tietenkään minäkään.

Tällainen röntgenlääkärin lausunto:


Viisasta on teksti, mutta tarkoittaako se hyvää vai pahaa? Haluaisin uskoa hyvää, mutta pahat aavistukset täyttävät ajatukseni. Tuo ”luisen a:n pohja vasemmalla on 2cm levyiseltä alueelta puhki” kuulostaa pahaenteiseltä. Ja tuokin ”proteesin kuppiosan pohja ei ole tässä …pohjassa kiinni vaan ….kupin ja ohuen ohuen luisen….väliin jää enimmillään n.2 cm levyinen tila”. Hui kamalaa!

Minä olen kyynikko ja aika usein ajattelen asiat pahimmalla mahdollisella tavalla. Nytkin näen itseni taas kerran ja vielä isompaan leikkaukseen menossa. Lääkäri kertoi, että on vielä yhdenlainen mahdollisuus olemassa. Jossain ulkomailla (Belgia?) tehdään henkilökohtaisesti muotoiltuja proteeseja, jotka ovat hirveän kalliita ja niitä on tehty Suomessa vasta yksi. Arvelinkin hänelle, että mielelläänkö haluaisi sellaista olla kokeilemassa. Mutta minä vaan en haluaisi jälleen olla koekaniinina.

Väistämättä tulee mieleen, miten pärjään putiikkini kanssa. Kahtena vuotena olen joutunut ottamaan palkatun työntekijän ja vaikka molempiin olen saanut työvoimatoimiston tuet, silti yrityksen talous on mennyt vuodeksi kuralle. En missään tapauksessa haluaisi olla jälleen siinä tilanteessa.

Yritin saada unta, mutta ei se tullut (kello on nyt 0:18) kun rupesin miettimään, miten onnistuisin, jos joudun lopettamaan Pellavasydän-yritykseni?  ÄÄÄÄh, ei ei ei! Se on ensinnäkin ihan hirveä homma –  tavaraa on hurjankauheanpaljonliikaa – ja toisekseen, mitä sitten sen jälkeen? Jos niin onnekkaasti kävisi, että joku ostaisi ”koko höskän” minun pitäisi kuitenkin jotain jättää itselleni ja mihin minä niitä sitten varastoisin?

Ja mitä minä sitten tekisin? Onneksi positiivinen osa aivoistani alkaa tässä kohtaa hälyttää tuttua signaaliaan Asioilla on tapana järjestyä” 
Tähän loppuun tällainen ikivanha kuva albumistani. Minkähän ikäinen tässä lienen, neljä ehkä? Olen Invalidisäätiöllä, missä paljon vietin aikaa. Minulle tehtiin alle kouluikäisenä n. 7 lonkkaleikkausta. Olisipa kiva tietää, missä vaiheessa tällainen kuva on otettu, ennen leikkausta vai sen jälkeen, olinko kipeä – ainakin ilme on jokseenkin kärsivän näköinen.

Oho, kovasti menikin mieli matalaksi! En voi itseäni palkita edes hyvällä yöpalalla, sillä olen aloittanut Nutrauksen, enkä uskalla antaa houkutukselle valtaa….

Mutta huomenna on päivä uusi, menen putiikkiin, mutta minun ei tarvitse olla yksin, vaan uusi harjoittelija Lissu tulee kanssani.
Toivottavasti teidän viikonloppuanne siivittävät mukavat ajatukset, toiveet ja unelmat!
Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top