Uncategorized

Pientä ja isoa virkkausta

Kun pidän kauppaa auki, pitää käsillä olla aina jokin neule- tai virkkaustyö. Joskus keskustelut asiakkaiden kanssa venyvät niin pitkiksi, että ilman käsityötä voisi alkaa tuntua ”ajan haaskaukselta”. Usein näitä keskeneräisiä töitä on useampiakin. Yksi tämänhetkisistä välitöistäni on tosi pientä näpertämistä. Olen haksahtanut muutaman lasiesineen hankkimiseen – jo ennen vuoden takaista loppuunmyyntiä. Nyt päätin tehdä näille […]

Pientä ja isoa virkkausta Lue lisää »

Potilasvahinkovakuutus korvaa

Enemmän taidetaan puhua niistä vahinkotapauksista, joissa vakuutus ei korvaa, kuin että on saatu korvaus. Potilasvahinkoasiat taitavat mennä samalla lailla? Elämäni ensimmäisen potilasvahinkovalituksen tein vuoden 2011 ja 2012 leikkauksista. Toinen niistä todettiin potilasvahingoksi ja toinen leikkaus siis sitä korvaavaksi. Yli vuosi sitten sain ensimmäisen erän korvauksista ja siitä vähän ajan päästä toisen, lisäkorvauksen. Tänään tuli päätös

Potilasvahinkovakuutus korvaa Lue lisää »

Kesää kohti: meriaiheinen kassi

Asiakkaani tilasi kassin mittojen mukaan. Pitäisi olla sellainen viikonloppukassi, johon mahtuu lakanat ja meikkipussi. Kankaaksi valitsimme tumman, ettei lika näy. Vuorikangas on oikein tuhtia, että kassi pysyy kuosissaan. Uusikaupunki on merikaupunki, joten tämä kangas on täällä oikein tykättyä! Katsokaas, miten ratkaisin kulmat… Koska asiakas toivoi, että kassi pysyisi suorakulmion mallisena, tein tikkaukset nurkkiin. En kuitenkaan

Kesää kohti: meriaiheinen kassi Lue lisää »

Elämä on mukavaa, kunhan sen oivaltaa…

Tämänkertainen kutimeni osuu oikeaan saumaan. Sen värit kertovat, miten koen elämäni – ei ehkä ihan juuri nyt, mutta näinä päivinä. Kyseessä on edelleen lankamalli-kokeilujani. Nämä Regian Fluormaniat tulivat kauppaan tämän vuoden puolella ja ovat kyllä olleet suosittuja. Yksi väri on tukustakin loppu. Lanka on ohutta, mutta olen jo tottunut näiden ihkaohuiden neulomiseen, vaikka se alkuun

Elämä on mukavaa, kunhan sen oivaltaa… Lue lisää »

1000. postaus ELÄMÄNI KAMALIN VUOSI

Vuosi 2014 on tähänastisen elämäni kamalin. Tai noh, niistä mitkä muistan. Onnekseni lapsuuden sairaala-ajoista ei ole jäänyt muistijälkeä. Vuosi alkoi kahdella merkittävällä asialla. Pellavasydämen loppuunmyynti saatettiin loppuun loppiaiseen mennessä. Tässä vaiheessa pahin surutyö oli jo tehty ja olin tavallaan huojentunut. Suunnittelin uutta elämää, johon kuuluisi vain mieleisiä harrastuksia. Olin joulun alla aloittanut myös toisenlaisen uuden

1000. postaus ELÄMÄNI KAMALIN VUOSI Lue lisää »

Ilmoitus

Käskettiin ilmoittaa, jos tulee taukoa. Tämä ei ole taukoilmoitus, mutta kerronpa vaan, että se 1000. postaus on tulossa, mutta se on sen verran iso juttu, että ottaa aikaa. Saattaa silti olla vaikka tänään valmis. Ja kun kerran päätin, että SE tulee seuraavaksi, niin enpä sitten julkaise mitään muuta sitä ennen. Jotain periaatteita…. Mervi

Ilmoitus Lue lisää »

Hymyile hiukan, mummo!

Tämän kuvaparin oli tarkoitus esittää nokkoshuivin kahta eri käyttötapaa. Muistattehan sen huivin puisten puolien kuvausalustana? Kun näitä kuvia sitten katselin, kiinnitinkin enemmän huomiota omaan olemiseeni. Että voi ihminen olla myrtsin ja mummon näköinen. Pienellä hymy-yrityksellä kuva kirkastuu melkoisesti.Tai no, on näissä muutama muukin asia erilailla. ”Etsi 4 virhettä ensimmäisestä kuvasta”. Ehkä löydät enemmänkin? Tässä siis

Hymyile hiukan, mummo! Lue lisää »

Puupuoliin puolaaminen

Joku lukijoista ihmetteli, miten puisille puolanpohjille saa aloitettua puolaamisen, kun ei lankaa voi kiinnittää mihinkään… noh, se onnistuu aivan helposti, kun ensin puolaa käsin muutaman kierroksen.  Puolaamista varten minulla on tällainen järeä metallinen vehje. Netistä tuli vastaani selkeät kuvat, miten tavalliseen pahvipuolanpohjaan puolataan. Tässä.Näissä puisissa on se hyvä puoli, että saa puolata langan vaikka sikinsokin

Puupuoliin puolaaminen Lue lisää »

Nokkonen ei polta

Eiliseen puolanpohjapostaukseeni palatakseni….Arvuuttelin kuvausalustana käyttämääni shaalia tai hartiahuivi se ehkä oikealta nimeltään on. En taida suhtautua tarvittavalla vakavuudella – tai huolellisuudella – blogikuviini. Syytän liikkumisongelmiani siitä, etten jaksa lähteä mihinkään tai tehdä mitään valmisteluja kuvauksia varten. Kuvaan siltä istumalta ja niissä olosuhteissa, missä satun olemaan ja niillä tarvikkeilla, mitkä käden ulottuvilla on. Tämänkertainen alusta oli

Nokkonen ei polta Lue lisää »

Esittelyssä puiset puolanpohjat

Nyt ne on valmistuneet! Puiset puolanpohjat. Ei tällaisia taida muualla ollakaan. Edes täkäläiset kudontavirtuoosit eivät ole nähneetkään mokomia. Ollessani kansalaisopiston kudontapiirissä lähes kymmenen vuotta sitten, näin siellä ehkä kymmenkunta tällaista. Nyt siellä on kuulemma enää kaksi jäljellä…. ovat karanneet kutojien matkaan. Eräs asiakkaani kiikutti toisen näistä kallisarvoisista puolanpohjista minulle malliksi. Sen mukaan puuseppäni teki koko

Esittelyssä puiset puolanpohjat Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top