Tykkään ihan hirveästi kommenteista. Tai lähetään jo siitä, että on kiva huomata, kuinka joku tai jotkut aiheet kiinnostavat lukijoita. En tiedä, miten lukija aavistaa postauksen aiheen – ehkä pienestä ”esittelytekstistä” joka aukeaa uuden postauksen tullessa. Itse olen huomannut, että vaikka kyselytulokset osoittavat, että eniten toivotaan käsityöaiheisia postauksia, kuitenkin ylivoimaisesti eniten lukijoita saavat henkilökohtaiset postaukset ja niistäkin ne, jotka sisältävät harmistuksia, pohdintaa, kärjistyksiä tai kiukuttelua.
Tämänviikkoinen (kyllä, se kirjoitetaan yhteen, tarkistin!) postaukseni ”yksin olet sinä ihminen maailmassa” oli yksi tällaisista. Oliko otsikko sen verran provosoiva – vai mikä? – että sen on avannut keskimääräistä useampi lukija.
Kuten viimeisessä kommentissa toteankin, alkoi jo pelko hiipiä puseroon, kun kommenttia avasin. Pelotti, että jos tulee lisää kyseenalaistamista. Vieläkö joku velvoittaisi minut itse huolehtimaan kodistani, itse maksamaan siivouksesta. Mitä siis edelleenkin teen. Mutta ei, sitä kommenttia lukiessani olkapäät laskeutuivat, sydämenrytmi palautui ja hengityskin normalisoitui. -Eikö ollutkin hienosti dramatisoitu!
Siivouksesta.
Huolehdin edelleenkin itse siivouksesta. Pääsääntöisesti niin, että mieheni tekee sen. Toissijaisesti niin, että tilaan ”maksullisen naisen” – eli meidän kohdallamme se on tarkoittanut esim. omakotiyhdistyksen siivoojaa. Paitsi, että se palvelu on toistaiseksi tauolla.
Kun aikoinaan olen avioitunut nuorena, mutta jo invalidina, kuvittelin, että yhteiselämässämme vallitsisi tasa-arvo – että molemmat osallistuisimme kotitöihin. Kyllä se alkuvuosina toteutuikin. Minä siivosin, laitoin ruokaa, yhdessä hoidimme lapset, mies hoiti autot, raha-asiat… Sittemmin linjaus on vääristynyt. Mies hoitaa siivouksen, ruoanlaiton, auton, raha-asiat, kaiken. Kun minä en enää kykene. En tiedä, kuinka usein hän huokaa hiljaa mielessään, ettei ole tällaiseen lupautunut, vaikka aikoinaan tahtoikin. Rakastaa. Myötä- ja varsinkin vastamäessä.
Niin mielelläni siivoaisin. Niin rakastan ikkunanpesua, ja varsinkin, jos samalla saa vaihtaa verhot. En ehkä enää koskaan kykene siihen. Riipaisee kirjoittaa nuo sanat ”ehkä en enää koskaan…” Appropoo, tässä huushollissa on ikkunat, jotka aukeavat – alhaalta. Niitä pestessä pitää olla kaksi ihmistä, joten meillä on ikkunat pesemättä. Emme ole pesseet (kukaan) edes tänne muuttaessamme.
Vain toinen saman kokenut tietää, miltä se tuntuu. Mikä tahansa luopuminen. Saatat luulla, että on kivaa, kun voi vaan toiselle sanoa, että tuosta ja tuosta siivoat. Ei, ei, ja ei. Se ei ole kivaa. Kestää jokseenkin kauan tottua ajatukseen, että joku vieras ihminen tulee meille ja siivoaa. Vaihtaa petivaatteet, huolehtii pyykeistä. Vieras ihminen tulee kotiisi, näkee kaiken, hoitaa nekin asiat, mitkä haluaisit ”salata”. Vaikka se on hänelle vain työtä, minulle se on kova paikka.
Sen sata kertaa ennemmin tekisin itse. Hoitaisin oman kotini. Hoitaisin oman osuuteni yhteisestä taloudesta. Olisin tasavertainen kumppani.
Kenenkään ei kannata olla kateellinen, jos vaikka sen siivoojan saisinkin. Monta kertaa mieluummin vaihtaisin osia kanssasi, jos saisin terveen ruumiin ja kykenisin itse tekemään. Monta kertaa ennemmin.
Mervi
Vaikka piha on asunnon puolella vielä aivan keskeneräinen, on siellä muutamia kauneuspilkkuja.