Jalka on kuin limppu, ollut koko ajan. Vaikka kuvaansa katsoisi. Tänään pyysin lääkäriltä nesteenpoistolääkettä. Meinasi kieltää, mutta kun olin sinnikäs, sain tahtoni perille. Tässä kohtaa voin kehua häntä (Arsi Broberg) sympaattisuudesta. Ihana kun lääkäri on tavallinen ihminen, jonka kanssa voi jutella tavallisesti. Ei tärkeilevä ollenkaan. Tykkään.
Tänään pääsin pyörätuoliin, joka olikin mainiosti minulle sopiva. Huristelin kierroksen käytävällä ja siihen voimat sitten uupuikin. Pelkkä tietoisuus siitä, että pääsee välillä pois sängyn uumenista, lohduttaa.
Eilen illalla tuli uusi yöhoitaja, nuori reipas tyttö, joka yritti minua patistaa omatoimisemmaksi. ”Ponnista nyt vaan omin voimin!” Mutta kun siellä ei ole lihasta, millä ponnistaa…”No sitä suuremmalla syyllä” hän vielä yritti. Oli pakko sanoa, että olen ollu 16 kertaa lonkkaleikkauksessa, että aika hyvin tiedän. Ne hoitajat, jotka tietävät tapaukseni, eivät moisia palopuheita enää pidä, vaan ystävällisesti nostavat jalkani sänkyyn ja alas.
Olen sanomattoman kiitollinen teille kommenteistanne! Aivan ihanaa lukea miten moni tulisi minua viihdyttämään, jos lähempänä asuisi. Nyt on niin, että en tällä läpyskällä saa ollenkaan vastattua kommentteihin. Joten tällainen yhteinen kiitos! Koko ajan yritän opetella ja aina joku uusi jippo löytyykin.
mervi