Onnistunut mattovalinta

Jo muutaman vuoden olen muuttanut sisustamistani yksinkertaisemmaksi, ilman hörhelöintiä. Mutta aivan odottamatta tänä kesänä suunta muuttui, nyt pitsi kiehtookin! idea lähti lentoon olohuoneen matosta, jonka virkkasin ja esittelin edellisessä postauksessa. Halusin seuraavaksi vaihtaa eteisen sisustuksen. Tilasin uuden, vaaleamman maton entisen ruskean tilalle. Sama firma, matto.fi, toimitti maton kantattuna. Hauskaa, miten täsmällinen mitta! Olisin halunnut 67 cm leveän, mutta tätä ei ollut saatavissa, joten tilasin 80 cm leveän ja hyvin passaa. Suosittelen, jos tarviit mittatilauksena maton. Tämä matto pysyy paikallaan ja on niin ”matala”, ettei haittaa oven avautumista. Tässä kohtaa meidän matto ei avautuvan oven eteen kyllä tulekaan. Mutta tykkään!

Tietenkin piti nyt somistaa eteinen muutenkin vaaleammaksi. Tyhjensin lipaston alta kaiken turhan ja sitten aloin etsiä varastoistani täsmälleen maton väristä pöytäliinaa. Hämmästyin, kun kiipustettuani yläkertaan kaapille, missä verhot ja pöytäliinat säilytetään, sillä minulla on VALTAVASTI virkattuja liinoja. Pitkään aikaan en ole niitä halunnut esille, mutta nyt.

Tässä kasassa on vain PIENI osa, eikä näistäkään oiken mikään passannut siihen kuvaan, mitä ajattelin. Niinpä pöydälle valikoitui pellavainen kaitaliina, joka on täsmälleen maton värinen. Jotta virkatut liinat eivät aivan itkisi harmistusta, valitsin lisäksi yhden neliön.

Nyt näkymä on kiva, paitsi että yleensä tuohon kasaantuu ”jotain”, sillä ulkoa sisääntullessa tuohon on helppo laskea kantamukset!

Tuo harmaa roikkuva ruukku pitää vielä ottaa pois.

Ja niitä pitsejä, niitä on muuallakin….

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top