Sairaalassa luin jostain naistenlehden haastattelusta tämän oivalluksen.
Miten Jumalan saa nauramaan?
Esitä hänelle omat suunnitelmasi.
Sairaala on oikein mainio paikka käydä henkilökohtaisia keskusteluja. Sermi välissä, ettet näe toista. Ajatus, että emme tämän jälkeen todennäköisesti kohtaa, antaa rohkeutta puhua aroistakin asioista vieraalle ihmiselle. Kysyin vieruskaveriltani, millainen maailmankatsomus tai filosofia hänellä on elämän kolhujen kohdalla. Olimmehan kumpikin joutuneet tahtomattamme kärsimään.
Vieruskaveri sanoi uskovansa, että kaikella on tarkoituksensa. Jatkoin tietysti kysymällä, minkä hän näkee oman sairastumisensa tarkoitukseksi. ”Että pysähtyisin”, hän jatkoi.
Minäkin uskon johdatukseen.
”Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen”.
Luulenpa, että silloinkin, kun en ole rukoillut.
Onkohan se itsesuojeluvaistoa, kun uskoo sairaudellakin olevan jokin tarkoitus? Helpompi ainakin kestää. Joskus menen ajatuksissani niin pitkälle, että läheisten pitää toppuutella. ”En usko, että noin järeitä aseita tarvitsisi käyttää”, he saattavat arvella. Noh, jos tällä joku pysäyttämisen tarkoitus on ollut, niin kovinpa olen ollut kovapäinen, kun en vähemmällä ole uskonut. Liian usein olen kuitenkin todennut, että omat suunnitelmat ovat saaneet Jumalan nauramaan. Hänellä on ehkä ollut ihan muuta mielessään. Minun suunnitelmani eivät ole toteutuneet, vaikka härkäpäinen olenkin ollut.
UUSIA SUUNNITELMIA
Nyt olen kuitenkin saanut iloa ja voimaa uusista tulevaisuudensuunnitelmista.
Tällä hetkellä minulle on määrätty elokuun ajan antibioottitiputukset kaksi kertaa päivässä, joten siihen ei muuta ohjelmaa voi suunnitella – juurikaan.
Näillä apuvälineillä pysyn päiväjärjestyksessä. Miten otetaan lääkkeet ja vielä erikseen Tramalin ajoitus sekä hieno taulukko, josta löytyy taksin saapuminen ja se onko taksi jo tilattu sekä laboratorioajat.
Näillä siis mennään elokuu loppuun. Syyskuuksi ei ole määrätty mitään. Olen tässä vaiheessa päättänyt
AVATA PELLASYDÄMEN OVET syyskuun alussa. Lokakuun ensimmäinen päivä minulle on varattu käynti Tyksissä. Tapaan myös omalääkärini, leikkaavan lääkärin. Tuolloin sitten varmaan suunnitellaan varsinainen lonkkaleikkaus, jossa laitetaan uusi, hieno ja kallis custom made – proteesi paikoilleen.
Leikkauksessa tietysti menee oma aikansa ja toipuminen siihen päälle. Se vie useita kuukausia. Mutta. Apuna minulla on Pirkko ja JOS silloin jo asuisimme uudessa asunnossa – eli samassa, missä liiketilakin on – voisin kotoa käsin ehkä pyörittää kauppaa.
Nämä ovat tässä vaiheessa sellaisia ehkä-suunnitelmia. Toki alustavia valmisteluja pitää tehdä, hankkia tavaraa jne. Olisi kiva kuitenkin jo syksyllä päästä pitämään kursseja ja ideoimaan asiakkaiden kanssa uusia joululahjoja ym.
Eteenpäin elävän mieli!
Mervi
