Ei auta kuin myöntää, että olen entistä huonommassa kunnossa. Enkä uskalla edes toivoa, että se tästä sen kummemmaksi muuttuisikaan. Toki nämä liukkaat kelit tekevät oman lisänsä hankaluuteen. Kauppoihin on hankala mennä ja sisälläkin pelottaa kulkea, kun kepit on märät ja lattioilla on vettä. Jokaikinen askel on otettava kieli keskellä suuta. Niinkuin mikäkin mummo – ei silti, että mummoissa mitää vikaa olisi….
Tänään pitäisi palauttaa iso kassi kirjoja kirjastoon. Pyysin mieheni jo nostamaan sen autoon, mutta entä siellä toisessa päässä? Soitan kirjastoon ja kysyn, että voiko kirjaston tädit tulla kantamaan sen autosta sisälle. No, tästä voisi tietysti oppia sen, että lainaa vaan niin vähän, että pystyy itse kantamaan. Tällä hetkellä on sellainen painorajoitus, ettei maitopurkkia painavampaa saa kantaa. Yllätyksekseni S-Marketin kassa tuli kantamaan ostokseni autolle, kun asiasta mainitsin. Kyllä apua saa kun vaan kehtaa pyytää.
Kivaa se ei ole – olla toisen avun varassa. Piti näyttää teille sisustuskuva, mutta ei siitäkään tullut mitään. Pitää siirtää hommaa siihen kunnes mieheni tulee kotiin. Mutta tässä vähän esimakua. Arvaa mikä tämä on?
 |
| En kehtaa kirjoittaa sitä, mikä minun tuli ensimmäiseksi mieleen… |
Tämä on amppeli. Yritin saada sitä kattokoukkuun. Meillä on kaikki amppelikukat otettu kauan sitten pois, joten vaihtoehtoja olisi ollut monta, joka huoneessa ainakin yksi. Mutta ei. Vaikka yritin minkälaista porrassysteemiä, en uskaltanut kiivetä. Yleensä sisukkuuteni ei anna periksi, mutta nyt oli pakko, en uskalla riskeerata. Avuton, mikä avuton.
Illalla sitten näytän, minkä kukan tähän ostin ja millaiselta kokonaisuus näyttää. Ja sitten on vielä yksi toinenkin sisutusjuttu. Paikallinen taide/kukkakauppias Hanna Kontturi vaihtaa liikeideaa ja loppuunmyy monenlaista kukkaa ja sisustusjuttua. Olen jo pari kertaa siellä käynyt ostoksilla. Tämä on taas yksi periaatteistani. Kun niin monet ”kannattivat” minua loppuunmyydessäni Pellavasydämen varastoa, haluan itsekin olla auttamassa kollegaa. Meillä on hyvin samanlaiset kokemukset yrittämisestä, itse tekemisestä ja kaikkensa antamisesta. Hanna on todellinen taituri. Käykääpä paikalliset ihmiset ihastelemassa (ehkä et olekaan vielä käynyt?) ja tekemässä edullisia löytöjä.
Eilen taas istuin neljä tuntia teatterin harjoituksia seuraamassa. Sain sinä aikana toisen säärystimen valmiiksi. Sekin tulee puvustukseen. Itku kurkussa totesin ohjaajalle, että onneksi minulla on tämä proggis. Melkein osaan kuvitella, mitä olemiseni olisi ilman sitä. Se siitä uudesta, ihanasta elämästä.
Aamulla heräsin puhelimensoittoon. Minun pyydettiin tekemään monta pellavatunikaa erään yhteisön kaikille työntekijöille. Aiemmat työni olivat kuulemma vakuuttaneet hyvin tehdystä työstä. Onneksi projekteja riittää.
Mervi