Joka joulu käydään tuttua keskustelua siitä, mikä joulussa on tärkeintä. Tänä jouluna olen kiinnittänyt huomioni vastauksiin. Moni moittii kaupallisuutta, rahan törsäämistä, hössötystä, stressiä ja kaappien siivousta. Sen sijaan joulun oikea merkitys olisi yhdessäolossa, rauhoittumisessa ja levollisuudessa.
Tiedättekö, en ole yhdessäkään kohtaa lukenut kenenkään mainitsevan, että joululla olisi hengellinen merkitys. Totuushan lienee, että alunperin joulu ei olekaan kristillinen vaan pakanallinen juhla, mutta kyllä meille kuitenkin on opetettu, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla ja silloin hiljennytään kristillisten arvojen äärelle. Vaan eikö enää – onko se jo vanhanaikaista?
Tiedän, että kansainvälistyminen on tuonut omat kommervenkkinsä esim. koulujen joulujuhliin. Halutaan olla suvaitsevaisia omien traditioiden kustannuksella. Jopa rahan säästämisellä on perusteltu joulujuhlien poisjättämistä.
Onneksi monet kirkot ovat täyttyneet joululaulujen laulajista. Ei ole yks ja kaks, joka sanoo, ettei ole uskovainen, mutta että kyllä jouluna kirkossa käydään. Jotenkin se vaan kuuluu tapoihin, rauhoittaa mielen.
Meillä oli uskovainen koti, vanhemmat opettivat vanhat kristilliset perinteet, joita kyllä paikkapaikoin varsinkin vanhempana olen uudelleen arvioinut. Tarkoitan, että pelkkä tapa, tottumus tai kielto kiellon vuoksi ei mielestäni ole kaiken pyhittävää. Jouluna nämä perinteet näkyivät siinä, että meillä ei koskaan ollut tonttuja joulukoristeina. Joulupukista puhumattakaan. Sensijaan askarreltiin enkeleitä. Oikeastaan, nyt kun muistelen, ei meillä ylipäätään tainnut mitään punaista olla? Siihen on taas toisenlaiset perusteet….
Tämä ihastuttavista ihanin jouluseimi jäi tänä jouluna myymättä. Siihen taisi kyllä eniten vaikuttaa hinta. Isäni on itse tehnyt tämän ”laavun” – pyysin häneltä mahdollisimman yksinkertaista ja krouvia puista rakennelmaa.
Siinä he ovat kaikki – tärkeät jouluevankeliumin edustajat: Joosef ja Maria vauvoineen, paimenet ja itämaan tietäjät. Enkeli joutuu tässä nyt yksin toimittamaan ilosanoman, koska kaverinsa ovat varmaankin jo menneet takaisin taivaaseen. Kyllähän niitä oikeasti kokonainen kuoro oli…
Kaikki hahmot on käsin tehty jokaista nenännipukkaa myöten. Itämään viisailla on arvokkaat lahjat mukanaan vastasyntyneelle kuninkaalle tuotavaksi.
Tässä on nyt käynyt sillä tavalla, että tuo yksi paimen – ehkä vanhapoika – on niin kiinnostunut ihanasta vauvasta, että on ottanut jopa Marian paikan ja istuu ja ihmettelee. Hän ei voi olla aloillaan, vaan paukuttaa käsiään, nostelee niitä ylös – on niin ihmeellistä, että tällainen maailman vapahtaja on syntynyt juuri heidän laitumensa keskelle! Ja kyllähän Maria sen sallii, istuu vähän tuolla taaemmalla sininen viitta pään yli vedettynä. Mariakin on aivan ihmeissään ja vähän peloissaankin tästä ihmeellisestä tapahtumasta. Ehkä hän odottaa, että nämä kaikki kummalliset vieraat lähtisivät koteihinsa ja jatkamaan lampaidensa kaitsemista, että hän pääsi lapsensa lähelle. Erityisesti hänellä on pää täynnä kaikkia ajatuksia – ne pitäisi saada järjestykseen. Ei hän voi ymmärtää, että hänelle, tavalliselle tytölle on suotu tällainen kunnia: synnyttää Jeesus, josta koko maailma myöhemmin puhuu ja vuosituhansienkin jälkeen palvoo…
Alfa-kanavalla on menossa Raamattu-sarja. Olemme Aarren kanssa sitä katsoneet lauantaisin ja sunnuntaisin. Vaikka se mielestäni keskittyykin turhan paljon väkivaltaisiin kohtauksiin, on se avannut silmäni moniin Raamatun kertomuksiin: aidoissa ympäristöissä kuvattuna kaikki tutut kertomukset, myös jouluevankeliumi. Olen aikoinaan pyhäkouluni käynyt ja annoin pisteitä itselleni siitä, miten hyvin muistin elokuvan tapahtumat, lähes vuorosanoja myöten.
Vähän aikaa sitten facebookissa kiersi juttu Norjasta, jossa pieni poika järjesti syntymäpäivät, mutta kukaan kutsutuista ei saapunut paikalle. Maan pääministerikin otti julkisesti kantaa asiaan. Seuraamassani fb-ryhmässä ”Edes yhtenä päivänä maailman tärkein” näitä sattumuksia on kerrottu useampiakin. Menneellä viikolla olin ystäväni 60-vuotisjuhlassa, johon oli kutsuttu pöydällinen kuorolaisia puolisoineen ja loput kutsutut olivat työkavereita. Kellon lähetessä ”täyttä” aloin hermostua, että eikö ketään varsinaisista vieraista tulekaan. Onko tapahtunut jokin väärinkäsitys, vai eikö ihmiset vain näin joulun alla ehdi kiireiltään. Olisipa se kiusallista. No ei mitään, väki vaan tuli täsmällisesti tai vähän yli ja pöydät täyttyivät muutamaa tyhjää paikkaa lukuunottamatta.
Miltä tuntuu juhlien järjestäjästä, jos ei kutsuttuja kiinnosta? Mitä ajattelee juhlakalu, jos kukaan ei muista? Olisi sekin noloa, jos kaikki vaan söisivät ja joisivat, eikä kukaan huomioisi päivänsankaria…
Mervi