Olen oppimiskykyinen. Te lukijani olette opettaneet minua.
Vaatteiden valitseminen nuorena ja hoikkana ei ollut koskaan mikään ongelma, tiesin mitä haluan ja sellaisia oli yleensä saatavilla. Lihoamisen jälkeen siitä on tullut ongelma. Mieluiten valitsen väljät trikoot ajatuksella, että ruumiin muodot eivät erotu.
 |
| Tästä kuvasta se ajatus sitten lähti |
Tehän minulle kerroitte, ettei teltta olekaan paras vaate lihavalle. Muodot saavat näkyä ja vaatteen tulisi mieluummin olla tyköistuva. Olen koittanut tottua ajatukseen ja olenkin saanut siihen tukea myös niiltä, jotka livenä minua katselevat. Oppimisprosessi on kesken ja nyt kun kamera on taas löytynyt, voin näyttää teille kuvan muutamasta jutusta, jotka edesauttavat tässä….olen ikävä, enkä kerro nyt enempää, koska varsinainen ajatus oli tämä:
Putiikkiin tuli vanhempi rouva, joka halusi juhlamekkonsa korjattavaksi. Varmaan hän näki hämmästykseni, kertoessaan, että sitä pitäisi isontaa! Hui kauheaa, jotain KIILOJA ehkä, en osaa… Pyysin rouvan pukemaan mekon päällensä ja vau, miten oli kaunis näky. Rouva oli sopusuhtainen vartaloltaan ja mekko sopi siihen tismalleen! Ei senttiäkään liikaa, eikä myöskään liian vähän.
Tunsin itseni oikein, hmmm. joksikin…mikä se oikea sana olisi…..tyylineuvojaksi. Sanoin, ettei tälle tarvitse tehdä yhtään mitään. Mutta jos hän välttämättä haluaa, voin päästää muotolaskokset, mutta se pilaa mallin. Menimme peilin eteen ja minä kerroin hänelle (teidän kommentit muistaen) että vaate on paljon pukevamman näköinen näin tyköistuvana, kuin liian isona.
Sitten pyysin häntä odottamaan hetken… hain neulomani pitsisen lukunutun ja vau, miten näytti kauniilta! Kyllä rouvakin oli tyytyväinen, kaunis sinivalkoinen juhla-asu. Siinä vaiheessa hän luopui ideastaan lisätä kotelomekkoon pitsihihat…
En ole ikinä ajatellut itseäni missään tuollaisessa roolissa, mutta sepä tuntuikin kivalta. Varsinkin, kun keksii toiselle ratkaisun. Lopputulos valitettavasti oli se, että rouva lähti pois niine hyvineen. Kaikki se vaivannäkö meni hukkaan. Siinä muuten tuli hyllyn päältä muutamant pahvilaatikotkin alas, kun sitä pitsikangasta etsin…
Tässä heti huomautus anonyymille, joka jo mielessään alkaa kitistä, että miksi selitän asiakkaan asioita täällä: tätäkään juttua ei kukaan voi yhdistää ko. asiakkaaseen, koska ketään muuta ei ollut paikalla.
Monta iloista asiakasjuttua toki olisi putiikista kerrottavana, tänäänkin kävi niin NIIN ihana lapsiasiakas että! Olen ollut monessa valtion virastossa töissä, viimeksi verotoimistossa ja kaikista niistä asioista olen vaitiolovelvollinen lopunikääni. Minun onnekseni ( tai paremminkin asiakkaiden onneksi) muistini on äärettömän huono…juuri ja juuri muistan nämä saman päivän tapahtumat.
Pellavasydämen Mervi