Puoli vuotta olen joutunut lääkärin määräyksestä syömään 4-kertaisen annoksen D-vitamiinia, kun verikokeissa on todettu sen puutos. Millään ei sitä saada nousemaan normaalitasolle. Itse mielessäni kuvittelen puutoksen johtuvan siitä, etten ole juuri koskaan ulkona. En siis saa aurinkoa. Suomalaisilla on kuulemma yleensäkin D-vitamiinin puutosta juuri auringon vähäisyydestä johtuen, joten esim. maitoon vitamiinia lisätään.
No, tänään olen saanut aimo annoksen aurinkoa. Kun emme sinne Raumalle sitten lähteneetkään, niin vietimme päivän terassilla. Isäni on rakentanut pyynnöstäni minulle tällaisen auringonottolavetin. Kas kun en pääse maahan makuulle, enkä varsinkaan sieltä ylös.
Romukaupasta löytyi tuollainen valkoinen metallikehikko ja sihen isäni naputteli nuo rimat. Ei muuten horju ei huoju, vaikka minä siihen itseni läjäytänkin! Toiset saavat tyytyä noihin rimpuloihin Baden-Baden-tuoleihin, mitä tuolla takana näkyy.
Meidän terassia ei ole tänä vuonna – sattuneesta syystä – sisustettu/somistettu. Tässä kuvassa näkyy toisiinsa ei-sointuvat matot. Muistatteko, kun kerroin mattoprojektista? Käyttämättömät matot laitettiin pois, mutta tuollaiset ikivanhat muovimatot ovat tosi käteviä tässä tarkoituksessa. Ei haittaa, vaikka sade niitä pieksääkin. Lautalattia on tooosi kuuma, mutta maton päällä on ihan kiva tallustella paljain jaloin. Näitä katsellessa tulee mieleen monet mukavat muistot ensimmäisistä kodeistamme 1970-luvulta. Vihreää ja oranssia, niin retroa.
Otin kerrankin kuvia ulkona. Mies seisoi niin komiana keskellä pihaa ja sanoin, että otan hänestä kuvan ja laitan blogiin. Hän sieppasi minulta kameran ja sanoi ottavansa minusta kuvan. ”Saat sitten laittaa sinne blogiisi!”. Hetken mietittyäni en kuitenkaan julkaise sitä miehen kuvaa. Tulisitte vaan kateellisiksi: sutjakkaana säilynyt, tummanruskeaksi paahtunut kuusikymppinen pikkupikkubikineissään. Ei sentään. Sitä omaa kuvaani taas en voi julkaista. En halua, että lukijani alkavat voida pahoin.
Sunnuntailounas syötiin terassilla. Ei meillä mitään pöytäliinoja… mutta hyvää ruokaa ja niin terveellistä!
Eihän tällaisella syömisellä kukaan pääse lihomaan? Paitsi että jälkiruoka ei tainnut olla kovin kevyttä. Mutta herkullista. Olettekos maistaneet tällaista? Namnam.
Iltapäivällä Mirva, isänsä pyynnöstä, rakenteli vadelmatortun. Ovat jo niin tottuneet kuvaamiseeni, että jompikumpi kysyi, että ”etkös tästä lainkaan laita kuvaa blogiin – kesän ensimmäinen vadelmatorttu?” Meidän puutarhassa kasvaa sekä vadelmia että myös viinimarjoja. Nyt on aika käydä napsimassa vitamiinit suoraan marjapensaista!
Mervi
Illalla huomasin, että olipa nahka paikoitellen kunnolla kärähtänytkin. Mitään suojavoiteita…