Tänään tuli taas esille se, mikä aiheuttaa minun elämässä ehkä eniten ongelmia.
Olen valmis luovuttamaan hetken mielihyvän vuoksi!
Ei me lähdettykään Raumalle. Vaikka sinne niin halusin, niin nyt olen perunut matkan. Ajatus lähti kytemään siitä, kun aamukahvilla mies katsoi ikkunasta ja sanoi, että Raumalla päin näyttää sateiselta. Heitin siihen, että jos ei sitten lähdetäkään. Mieshän ei sinne ole alunperin itse halunnutkaan, mutta että minun takiani uhrautuu…. Vain pienen hetken mietin ja olin valmis luovuttamaan. Eihän siellä näin viimeisenä päivänä oikein mitään enää olekaan. Joutuu vaan niin paljon kävelemään paikasta toiseen.
Ja perimmiltään tämän luovuttamisen takana on se ajatus, että PÄÄSEN TAKAISIN NUKKUMAAN! Aamut on minulle toooosi vaikeita, haluaisin nukkua puoleen päivään. Enkä yleensä pääse ”kerralla” ylös, vaan pitäisi päästä ainakin hetkeksi vielä takaisin sänkyyn…Tässä tapauksessa siis laitoin etusijalle sen, että pääsen takaisin nukkumaan, sen sijaan että olisin hakenut paljon mielekkäämpiä ja harvinaisempia ilon aiheita ”vaivautumalla” pikku lomareissulle. Ja kun syksystä alkaen saan tod.näk. nukkua jokaikinen aamu!
Tämä sama hetken nautinnon hakeminen pätee muihinkin ongelmiini.
Vaikka olisi minkälainen hyvä dieetti menossa, niin yksi houkutus voi romahduttaa kaiken. En pysty näkemään pitkällä tähtäimellä, vaan se yksi pieni nautinto menee kaiken hienon suunnittelun edelle…
Ajankäytössä tulee sama ongelma eteen. Siirrän ja siirrän töitäni, jos vain ilmaantuu joku mukamas kivampi, pieni, mukava tekeminen. Ja stressihän siitä tulee.
Järjestyksenpidossa sama juttu. Ei vaatisi isoja ponnistuksia saada pidettyä vaivalla laitettua järjestystä yllä. Mutta kun tulee jotain huvittavampaa – antaa ton nyt olla, korjaan sen hiukan myöhemmin – kaaos on jo aluillaan. On muka liian vaivalloista nostaa pudonnut tavara paikoilleen, laittaa langanpätkät suoraan roskikseen, kerätä paperit yhteen kasaan jne…jos ei NYT JUST jaksa.
 |
| kuva on sairaslomalta, kun ei oikein muutakaan voinut |
Ei kai kukaan muu olen yhtä pöhkö? Kaikki muut aikuiset varmaan kykenee vastustamaan tuollaisia pikkuhoukutuksia ja olemaan selkärankaisia suunnitelmien toteuttajia? Mervi