Mekon helman korjausehdotuksia

Tässä päivän ensimmäinen postaus sinulle, joka et ole saanut päivääsi oikein liikkeelle.  Ja myöhemmin päivällä saavat toisetkin lukea. Kello on siis 11:35 ja olen juuri herännyt. Yö meni TAAS piloille, tai menikös se oikeastaan piloille, kun sain kirjoitettua jutun, jota aion tarjota paikallislehteen. Aamu on siis ollut nihkeätä.

 
Eilen kuvasin tämän mekon. En ole siihen oikein tyytyväinen, tuo helma harmittaa.
Nyt olen harkinnut sen muuttamista. Olen oikein oikein huono piirtäjä, mutta hahmottelin kaksi tapaa tuunata se, molemmat ajattelin samasta maastokankaasta tehtäväksi.

Koitan tästä päästä vauhtiin, ensin vähän asioita kaupungilla ja loppupäivän käytän ompeluhommiin, kun on kerran vire siihen löytynyt. 
Toivottavasti tyttäreni lähtee avuksi, että saan kuljetettua kesäkukkia putiikin eteen istutettaviksi.
Mervi – nähdään taas!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top