Odotellessani lauantaista töihinlähtöä näytän pari kuvaa, jotka olen viikolla ottanut. Ihan arkisia työkuvia.
Arvatkaas, mikä on paras ja varmin tapa saada asiakas liikkeeseen?
Ei, se ei ole mitään tähtitiedettä, eikä edes markkinointia. Kun menet takahuoneeseen, keität kahvit ja istahdat tuolille sitä juodaksesi, silloin soi ovihälytin ja asiakas saapuu! Lähes takuuvarma tapa.
Tämän kuvan otin juuri kun olin menossa keittämään kahvia. Vilkaisin ikkunasta ja siellähän minun suosikkimummoni oli lukitsemassa rollaatoriansa. Tiesin, että on tulossa about tunnin mukava keskusteluhetki. Ilman kahvia.
Joka kerta lähtiessään tämä mummo muistaa kiittää siitä, että hän on saanut ”viedä minun aikaani” kun on kuulemma niin kiva seurustella. On se minunkin mielestäni.
Olen nyt innostunut ompelemisesta. Välillä kun en taas ollenkaan haluaisi. Sitten kun se innostus on päällä, ei väliä, vaikka on vähän kehnot puitteet. Työhuoneessani putiikissa on pitkä työpöytä, mutta ei työskentelytilaa. Aika ajoin se nimittäin muuttuu varastointitilaksi.
Eilen kävi ystäväpariskunta ystävällisesti kysymässä, voisivatko he auttaa, nostella tms. Silloin en keksinyt mitään, mutta iltapäivällä olisin tarvinnut apua. Kun pitää tuolta katonrajasta nostaa laatikko alas, siinä menee koko järjestys uusiksi.
Pikkuhiljaa alkaa myös lattiatila loppua. Sori pikku-Mervi! Et ehtisi vähän siivoilemaan? Olet NIIN HYVÄ järjestelemään Pellavasydämen paikkoja!
Tällainen huusholli minua siis odottaa, kun tästä hetken kuluttua lähden töihin. Voin kuvitella, että saan olla siellä ihan yksikseni – kuka nyt näin kauniina kesäpäivänä kaupoille lähtisi? Sittenpähän edistyvät ompelukset.
ps. voin kuvitella arvostelija-anonyymin (tämä ihan hyväntahtoisesti mainittuna) ainakin ajattelevan: ”Ketä kuule kiinnostaa sun sotkut?”
Pellavasydämen Mervi