Sehän on vanha ja paikkansa pitävä totuus, että elämässä pitäisi nauttia pienistä asioista. Usein ne vaan jää kokonaan huomioimatta. Minulle aamuherääminen on todella vaikeaa ja töihin lähtö tervanjuontia. Nimenomaan se lähtö. Saapumiseni työntekemispaikalle on kyllä juhlallinen, jos sen vain huomaisi.
Joka aamu, kun saavun työpaikalleni, alkavat kirkon kellot soida!
Olen viimetingan ihminen ja niinpä olen putiikin ovea aukaisemassa lähes tasan klo 11 ja silloin on kellojen soiton aika. Yhtenä aamuna minua ilahdutti myös tällainen näky kadun toisella puolella:
 |
| Olen aina tykännyt vanhasta ”pisaran mallisesta” Saabista |
Mahtaako 30 vuoden jälkeen tämä minun punainen autoni aiheuttaa yhtä paljon ihastusta kuin tuo vanha kaunotar.
Huomaatko mihin typerään virheeseen olen syyllistynyt?
Ei ole mitään järkeä siinä, että kaupan henkilökunta parkkeeraa autonsa oman puotinsa oven eteen! Siinä sitten on yksi autopaikka varattuna koko päivän ja asiakkaat saavat ajaa rallia korttelin ympäri löytääkseen itselleen tilaa. Pahimmassa tapauksessa eivät tule ollenkaan kauppaan, jos eivät löydä parkkipaikkaa…
Varsinkin talvella, kun kadut olivat järjettömän liukkaita, liikkumiseni erittäin hankalaa ja yleensä vielä painavia kasseja mukana, olen sortunut tähän järjettömyyteen. Meille on kyllä kolmekin autopaikkaa varattuna talon takana, mutta kun sinne on niiiiiin pitkä matka. No, nyt tulee kesä ja kadulla on helpompi kulkea, joten alan taas noudattaa omaa sääntöäni: Kauppiaat pitäkööt autonsa kaukana vähäisistä parkkipaikoista! Niin, siis niitä ei parkkeerata myöskään naapurikaupan eteen…
Pellavasydämen Mervi