antibiootti

Kauhea pelko!

Muutamana päivänä – tai siis iltana – havahduin siihen, että otsani oli kuuma. Sitten lapsuusvuosien en ole kuumetta mitannut, mutta nyt sitä oli yli 38. Aamuksi laski normaaliin. Oli myös leikattu lonkka kipeä ja väistämättä tuli mieleen vuoden takaiset oireet – niin samanlaista nytkin. Kävin sairaanhoitajalla otattamassa crp:n ja se oli 85. Lähetti lääkärille, joka […]

Kauhea pelko! Lue lisää »

Loppuu, ei lopu, loppuu….

Tänään on määrä olla viimeinen antibiootti-tiputus. Eilen ensiavussa maatessani ohikulki ortopedi Arsi Broberg, jota olen aiemminkin kehunut puhetaidoistaan. Hän tunnisti minut ja jäi juttelemaan. Kuulin, että välttämättä bakteeria ei saada ollenkaan tuhottua. Jossain vaiheessa täytyy sitten päättää että se jätetään muhimaan, laitetaan uusi proteesi ja potilas syö loppuelämänsä jotain penisilliiniä esimerkiksi. Uusi tieto oli se,

Loppuu, ei lopu, loppuu…. Lue lisää »

Suoraan sydämeen

Olen kyllä ennenkin kertonut subklaavista eli keskuslaskimokatetrista. Mutta nyt taas. Otin kotona valmiiksi muutaman kuvan että saan täällä ensiavussa kirjoitella ajankulukseni postauksen. Kun toukokuussa edellisen kerran otettiin subklaavi pois kehostani, pyysin sen itselleni. Tässä siitä kuva: Tuo oikean puolinen pää on noin 10 cm nahan alla. Se sijoitetaan sydämen laskimoon ja sitä kautta antibiootti leviää

Suoraan sydämeen Lue lisää »

Liika ON liikaa

Kävin tänä aamuna sovitusti  laboratoriossa. Iltapäivällä soittivat infuusiopoliklinikalta: vankoa oli taas liikaa. Piti siis perua illan käynti tiputuksessa. Aamulla menen uudelleen labraan ja sitten tiputukseen. Nyt oli jollain välähtänyt! Annosta pienennetään, itse asiassa se puolitetaan. Ehkä sopiva määrä löytyy ennen kuin kuusi viikkoa on kulunut, eikä antibioottia enää tarvita. Toki olen iloinen, että minusta huolehditaan.

Liika ON liikaa Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top