Ja sitten jatketaan…
Seuraa pitsimyssyn ohje nro 3. Kts edelliset ohjeet täältä ja täältä.
Nyt ole tarkkana, että aloitat seuraavan kerroksen juuri samasta kohtaa, mistä edellisenkin.
Mutta.
Sellainen muutos ohjeeseen, että kun tämä merkki = ylivetokavennus

edellisellä kerroksella merkitsin sen kahden alla olevan silmukan päälle, niin nyt se on MERKITTY vain yhden silmukan päälle, mutta se neulotaan edelleen niin, että ensimmäinen silmukka otetaan oikein neulomatta, seuraava neulotaan ja ensimmäinen vedetään tämän yli. Kyseessä on siis vain merkintätapa, jotta saan kuvion jatkossakin täsmäämään.
Lisäksi tuli uusi merkintä, tuollainen kolmihaarainen väkkyrä, joka neulotaan niin, että ensimmäinen silmukka otetaan neulomatta oikein, kaksi seuraavaa neulotaan oikein yhteen ja ensimmäinen vedetään näiden yli. Eli kolmesta silmukasta tulee yksi.
Ja kuvioon on merkitty vain kerrokset 1. (edellisessä postauksessa) 3, ja 5, jne. Joka toisella kerroksella neulotaan kaikki silmukat oikein.

Katso tästä:

Tässä oli siis kolmas ohje, Älä tee enempää, sillä taas tulee uutta ohjetta. Ehkä huomenna.
Pellavasydämen Mervi