Teatterin puvustukseen tarvittiin esiliina. Etsin netistä inspiraatiota vanhanajan emännän essuun ja vähän oli jo ajatus yhdestä kankaasta, jota hyllyssäni on paljon, pikkuruutuinen tummanpunainen. Mutta – parempi idea, tai ainakin taloudellisempi. Olin muutama päivä sitten ostanut höyrypäissäni facebookin kirpparilta laatikollisen vanhoja pyyhkeitä. Hyvin manklattuja, osa kuulemma käyttämättömiä. Enkä todellakaan olisi tarvinnut pyyhkeitä, itselläni on perintöpyyhkeitä ihan tarpeeksi! Mutta jos johonkin tarvii… sillä ajatuksella. Ja nyt ”tarvii”.
Valitsin punaraitaisen pöytäliinan pehmeästä puuvillasta. Mitoiltaan n. metri x metri. Ja ei kun leikkelemään…
Pöytäliinassa on hapsut, joten jätin ne esiliinan alareunaan ja käytin koko leveyden. Näyttelijä, kenelle tämä tulee, on hoikka, mutta kun tiedän, että itse tekemäni vaatteet säilytetään ja ehkä kymmenen vuoden päästä essua tarvitseekin joku tuhdimpi ehtoisa emäntä. ”Ei iso sisältäs syö”, tapasi äitini sanoa.
Yläreunasta leikkasin kaksi suoraa kaistaletta nauhoiksi ja sivusta otin kaarevan palasen pois, jolloin essuun muodostuu yläreuna. Tässä alakuvassa kangas on kaksinkerroin, taite oikealla.
Tuosta poisleikatusta kaarevasta palasta pätkin kolme nauhaa, jotka yhdistin yhdeksi niskan taakse tulevaksi lenkiksi. Ompelin yhteen, huolittelin, koska kangas on liestyvää ja ompelin putkeksi.
Kaarevan reunan huolittelin vinokantilla. Kuinkas sattuikaan löytymään juuri sopivat pätkät melkein samanväristä punaista.
Sitten ompelin niskalenkin kiinni essuun ja huolittelin senkin punaisella vinonauhalla. Samoin ompelin vyötärönauhat kiinni ja tein essun reunoihin käänteet.
Huomasin, että etukappale on liian leveä, se jää lerputtamaan – niinkuin se yleensä aina tekeekin – joten ompelin pienen laskoksen sen keskelle.
Hieno essu tuli.
Oooo…. miten se onkin niin, että tässä vaiheessa, kun esittelen tekemiäni juttuja, huomaan, että joku puuttuu – nyt puuttuu tasku. Mutta kangas tuli niin tarkkaan käytetyksi, ettei sitä jäänyt yhtään.
Tänään on teatterin harjoitukset ja vien tämän mennessäni. Tiedän, ettei ko. näyttelijä ehkä tykkää, koska essu tulee peittämään nätin mekon, jonka myöskin olen tehnyt. Mutta kun ideana on ”vanhentaa” esiintyjä, niin essullahan se hyvin käy. Hartiahuivi olisi vielä tehokkaampi.
Tästä Lentävän Lokin tämän kesän näytelmästä (Reidar Särestöniemen elämästä) tulee juttu paikallislehteen. Näkökulmana puvustus ja joitain minunkin ajatuksiani jutusta löytyy.