kesäkuu 2017

Mainio ompelijan apuväline

Jossain kevään käsityölehdessä esiteltiin kätevä apuväline ja minä sitä heti tilaamaan. Vähän aikaa kuitenkin kului, kunnes tuli eteen sopiva tilanne sen kokeilemiseen. Kangasklipsi. Aina ei  voi käyttää nuppineuloja materiaalin vuoksi: nahkaa tai pahvia ommellessa. Joskus on myös työhaalareissa tai ulkoilutakeissa niin vahvat kankaat tai käsittelyt, ettei neulasta ole apua. Meillä on työt juuri nyt niin […]

Mainio ompelijan apuväline Lue lisää »

Hihat

Olen jo vuodesta 2010 saakka ommellut pellavatunikoita myyntiin. Alunperin ne olivat kylläkin liivihameita, sillä helma oli mekkomittainen. Sittemmin helma on lyhentynyt tunikamittaiseksi. Aina joskus joku kysyy hihallista mekkoa tai jakkua. Samoin on kysytty edestä auki olevaa. En ole sellaisia kuitenkaan mallistoon ottanut, koska hihallisen vaatteen ”istuminen” erilaisten vartaloiden ylle on huomattavasti epätodennäköisempää kuin hihattoman. Tunikaan

Hihat Lue lisää »

Laihdutusleikkaus

Paljon olisi kerrottavaa, mutta jotenkin en vaan ole saanut toimeksi. Nyt sentään päivitin yhden blogini – laihdutusleikkaus – ajan tasalle. Voit käydä kurkkaamassa täältä: http://leikkauksellalaihaksi.blogspot.fi/2017/06/tilannekatsaus.html Mervi

Laihdutusleikkaus Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top