virkkaaminen

Vessapaperirullapiilo

Oletko niiskunenä? Minä olen, ajoittain. Silloin pitää olla nenäliinaa, talouspaperia tai vessapaperia AINA saatavilla. Tänä kesänä ”kaikki” ovat virkanneet tätä varten vessapaperirullapiilon. Siitä tehdään niin kaunis, että voi pitää esillä, eikä tarvitse piilotella – jolloin sitä ei myöskään löydä, kun tarvitsee. Tässäpä minun versioni, vessapaperirullapiilo olohuoneen pöydällä pidettäväksi. Puntaron hetken mustan ja valkoisen välillä, mutta […]

Vessapaperirullapiilo Lue lisää »

Toinen palaliivi

Olen hurahtanut isoäidinneliöihin. Niiden virkkaaminen on kivaa, varsinkin värivaihtoehtojen valitseminen. Lankana tälläkin kertaa pitsimyssyistä jääneitä Sirdar DK keränloppuja. Yritysten ja erehdysten kautta syntyi kuin syntyikin toinen palaliivi. Otin vähän osviittaa aiemmin valmistuneesta liivistä. Olin ajatellut tehdä tähän nauhat sivuihin, mutta sepä ei onnistunut ollenkaan. Liivi ei istunut ja oli iso jopa minulle. Pariksi päiväksi piti

Toinen palaliivi Lue lisää »

Palakassi

Löysin kätköistäni valmiita isoäidinneliöitä, jotka oli jäänyt yli pitkästä takista. En missään tapauksessa halunnut enää tehdä yhtään vaatetta, sillä olen saanut jo valmiiksi kolme takkia ja kaksi liiviä. Tai toinen niistä liiveistä on kyllä kesken, kun ei heti onnistunutkaan. Hetken mallailin paloja, että mitä niistä saisi ja päätin koota kassin. Sen kummemmin suunnittelematta yhdistin paloja

Palakassi Lue lisää »

Palaliivi

Edellisestä isoäidinneliötakista – joka oli keränlopuista tehty – jäi taas keränloppuja. Niistä aloin virkata neliöitä sen kummemmin suunnittelematta. Väritys on kaunis, vaikkei minulle sopiva olekaan. Maanläheiset värit. Niistä syntyi palaliivi. Oranssi lanka loppui kesken, joten päädyin suunnittelemaan liivin. Oranssin langan korvasin osassa neliöitä punaisella. Melkein ei huomaa. Reunat virkkasin pylväillä ja tein etukappaleen reunoihin napinlävet.

Palaliivi Lue lisää »

kolmas takki isoäidinneliöistä

Mikähän minut taas sai hullaantumaan neliöitten virkkaamisesta! Taisi olla se, kun pitsimyssyjen neulomisesta jäi langanloppuja. Ajattelin tehdä vain sellaisen ”lyhyen jakun”. Mutta tiedäthän, kun kuvittelet käyttäväsi jämälangat, mutta sitten tarvitsetkin lisää lankaa ja taas lisää… Luulempa, että minulla on nyt kerän loppuja ENEMMÄN kuin aloittaessani. Ja takista tuli pitkä, eikä ollenkaan mikään lyhyt jakku. Kolmas

kolmas takki isoäidinneliöistä Lue lisää »

Sininen puuvillapusero

En muista, minä kesänä aloitin tämän puseron tekemisen, mutta nyt se löytyi keskeneräisenä ja päätin tehdä valmiiksi. Olin jo aiemmin tehnyt samalla mallilla valkoisen ja koska olen juurikin sellainen, että on kivampi tehdä tutulla ohjeella kuin opetella taas uutta. Nyt minulla on tulevaksi kesäksi sininen puuvillapusero, jota on kiva pitää, sillä se on hengittävä eikä

Sininen puuvillapusero Lue lisää »

Runsaampi lieri myssyyn

Viime postauksessa näytin, miten pitsimyssyyn tehdään maltillinen lieri – jos sitä nyt edes lieriksi voi sanoa. Tällä kertaa kerron, miten virkataan runsaampi lieri myssyyn. Toki tämän myssyn on tarkoituskin olla myssy, ei lierihattu. Eli rento ja väljä. Aloitetaan samoin resorin reunasta, mutta virkataan siihen ensin reikäkerros: 3 ketjusilmukkaa, kiinteä silmukka, 3 kjs, kiinteä, jne… koko

Runsaampi lieri myssyyn Lue lisää »

Pitsimyssyn lieri

Pitsimyssyn kupu on saatu valmiiksi ja siirrytään virkkaamaan! Vuorossa on siis pitsimyssyn lieri. Heti alkuun kerron, että olen tehnyt lieriä kahta erilaista. Ero on aivan pieni virkatessa, mutta päässä se on hivenen erilainen. Ensin tein kaikki myssyt loivalla lierillä ja sittemmin vähän enemmän ”liehittävän”. Tämä ohje on ensin sellaiselle, jossa lieri on pieni. Kuten tässä

Pitsimyssyn lieri Lue lisää »

Yhden palan tossut, lisäys

Eliseen postaukseeni, jossa esittelin yhden palan tossut, tulee tässä siihen täydennystä. Tein nyt parit eilisille. Koristelin tossut tupsuilla, toisena vaihtoehtona näin jouluna olisi myös heleästi kilisevä kulkunen, kuten alla kuvassa Sinisistä tossuista näet, miten sinulla on kaksi vaihtoehtoa ommella ne kaksi saumaa. Keskimmäisessä kuvassa virkatut pylväät menevät peilikuvina, oikealla kuvassa ne ovat samassa suunnassa. Kumpi

Yhden palan tossut, lisäys Lue lisää »

yhden palan tossut

Tällaiset yhden palan tossut on silloin tällöin tullut facebookin käsityöryhmissä vastaani. Nyt päätin itsekin sellaiset toteuttaa. Ja ompa helpot ja nopeat tehdä! Nämä onnistuu sinulta, jos osaat neuloa oikean silmukan tai virkata kiinteän silmukan tai pylvään. Ihan helppoa. Olen kyllä nopea neulomaan ja vielä nopeampi virkkaamaan, joten minulta meni ensimmäisen neulotun tossun kanssa muutama tunti,

yhden palan tossut Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top