Helppo helmineulepipo

Minun pipomaniani vaan jatkuu. Viime talvena neuloin kaulureita, eri langoista vähän eri mallilla ja tämä talvi lienee sitten pipojen kanssa sama. Tai nyt, ennen kuin talvi on edes alkanut, minulla on jo melkoinen valikoima erilaisia, eri värisiä ja eri langoilla neulottuja pipoja.

Nyt on esittelyvuorossa helppo helmineulepipo käännetyllä reunalla. Viime postauksessa esittelin vaaleanpunaisen yksinkertaisella resorilla neulotun.

Tässäkin pipossa on 99 silmukalla neulottu 2 oikein 1 nurin resori. Ja neulottuna niin, että ensimmäinen oikea silmukka otetaan kiertäen takareunasta. Olen vallan ihastunut tähän, sillä siitä tulee tavanomaista 2 oikein 2 nurin resoria napakampi. Sitten vaan huomaisin, että kun neule näyttää nurjalta puolelta erilaiselta, niin en voikaan tehdä käännettyä reunaa normaalisti,  koska näyttäisi hassulta.

Hetken tätä ”ongelmaa” pähkäilin ja sitten päättelin, että helpoin tapa selvitä on kääntää työ ja jatkaa toisinpäin.

Tässä kuvassa näkyy alareunassa normaali 2 o 1 n ja sitten tulee 5 cm:n päästä taitekohta, jonka yläpuolella resorista näkyy nurjapuoli, sillä se on neulottu toiselta puolelta.

Resorin jälkeen jatkoin muunneltua helmineuletta tällä kertaa niin, että ensimmäisellä kerroksella 1 o 1 n ja tätä vielä toinenkin kerros (tai kolme kerrosta, miten vaan) ja sitten vaihdetaan oikeitten ja nurjien silmukoitten paikkaa eli neulotaankin 1 n 1 o.

Päälaen kavennukset tein tähän samoin kuin vaaleanpunaisessa pipossa, https://pellavasydan.fi/index.php/2022/09/10/nelja-pipoa-ohje-helmineuleiselle/

Hurjan kivoja neulottavia nämä yksinkertaiset pipot. Niin ja lankana tässäkin oli Istexin Spuni, jota kului 80 grammaa, eli vajaa kaksi kerää. Tämä pipo on aika lailla päänmyötäinen, voisi olla ”runsaampikin”.  Neulon pipot looppaamalla eli pitkällä pyöröpuikolla. Ihan parhaat puikot on ChiaoGoon red lace -puikot, joitten kaapeli on ehdoton ykkönen juurikin looppaamiseen, koska se ei mene sikkuralle. Neulon resorin 3.0 mm ja helmineuleen 4.5 mm puikoilla.

Ja pipomania jatkuu…. uusia kuvia tulossa.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top