Virkattu jakku tilaustyönä

Facebookin käsityöryhmässä etsittiin tekijää virkatulle jakulle. Ei kuulemma löytynyt muita halukkaita kuin minä. Lupasin virkata, koska tykkään virkkaamisesta ja kun asiakkaalla oli ohje, minkä mukaan saatoin suoraan tehdä. Ohje löytyy netistäkin: täällä.  Lankaa jouduimme vähän pähkäilemään, ohjeessa on käytetty Rowan Summerlite 4 ply -lankaa, mutta tein meiltä hyllystä löytyneestä Mandarin Petit-langasta, joka on samanpaksuinen puuvillalanka, 50 grammaa = 180 metriä.

Virkkuukoukun valintaa

En muista koskaan virkkuukoukun valinnan olleen näin vaikeaa. Ehkä se, että on tarkka ohje ja vaadittu mitta ja virkkuun pitäisi olla juuri oikeankokoista? Minulla on ihan hirveästi koukkuja, saman kokoisia, mutta erimallisia vaikka kuinka paljon.

Ohjeessa käskettiin käyttämään koukkua numero 3.0 mm, samoin langassa. Alkuun virkkasinkin sillä, mutta kun tekeminen oli tosi väkinäistä, aloin tutkia asiaa tarkemmin. Vaihdoin pienempään koukkuun, 2.5 mm ja yritin sillä tehdä löysempää, jotta lopputulos näyttäisi samalta. Lopulta totesin, että virkkuukoukkujen KOUKKUOSASSA on paljon vaihtelua. Ei todellakaan ole sama, millä koukulla koukutat. Toinen on terävä, toinen pyöreä, toinen syvä, toisessa matala koukkuosa.

Toinen asia, mikä vaikuttaa paljon virkkausmukavuuteen on oletetun sormen paikan paikka, eli litistetty kohta, mistä koukkua oletetaan pidettävän kiinni. Yläkuvassa näet, miten erilaisia ne saattavat olla. Ja täytyy ollakkin, kun meitä virkkaajia on erilaisia. Minä pidän koukkua kiinni hyvin läheltä työtä ja pidän lisäksi pikkusormella työstä kiinni. Olen muuten virkkauksen suhteen vasenkätinen. Olen nähnyt virkkaajia, joiden ote koukusta on monen sentin päästä, eikä työstä pidetä virkkaavalla kädellä ollenkaan kiinni, se heiluu miten sattuu….

Alla olevista kuvista näet, miten väärässä kohtaa nuo litistykset ovat minun virkkausasennolleni. Tai sitten litistys on väärän mallinen, kuten viimeisessä kuvassa. Kaikissa sitä ei ole ollenkaan, pyöreää koukkua on todella hankala käyttää.

Yksi ainoa koukku löytyi minulle täydellisen mallinen. Kolmas virkkaamisen mukavuuteen vaikuttava asia on koukun materiaali. Itse tykkään kirkkaasta metallista valmistetuista, sillä ne luistavat paremmin kuin himmeät, jotka taitavat olla alumiinia?

Virkattu jakku tilaustyönä

Tässä työn aloitus, takakappaleen alaosa. Näin paljon sain ensimmisenä iltana aikaiseksi, yhden kerän verran.

Tein takakappaleen valmiiksi, sitten lähdimme lomareissulle ja otin langat ja koukun mukaan. Aloitin etukappaleet ja sainkin ne melkein valmiiksi. MUTTA. En ollut ottanut takakappaletta malliksi ja kun olin vaihtanut koukun pienemmäksi, ei tulos ollutkaan samanlaista. Kotiin päästyäni jouduin siis aloittamaan alusta. Virkkasin uudet etukappaleet.

Työ tehdään ruutuvirkkauksena ja kuten alemmasta kuvasta huomaat, kuvio jatkuu taka- ja etukappaleilla saumattomasti, vaikka kappaleet saumalla yhdistetäänkin…

Hihat virkataan etukappaleiden jatkoksi ja kuvio jatkuu sinne myös yhtenäisenä.

Edessä ei ole mitään kiinnityssysteemiä, mutta helpostihan tuohon napit ja napinlävet tekisi.

Valmiin jakun reunoihin virkataan pari kerrosta, joka napakoittaa reunoja. Helmaan ja hihan alle virkataan pitsi. (kuvassa jakun alla on tekemäni valkoinen puuvillapusero, täällä)

Itselleni tehdessä ehkä jättäisin hihan alta pitsin pois.

Tässä vielä lankatiedot. Ohjeen mukaan lankaa olisi kulunut 450 grammaa, mutta jakku painaa 530 gr.

Nyt jakku on jo lähtenyt tilaajalleen ja olen saanut viestin, että oli mieleinen.

Koska ensin virkkaamani etukappaleet olivat eriparia takakappaleen kanssa, enkä kuitenkaan halunnut niitä purkaa, niin virkkasin vielä toisen takakappaleen ja nyt on valmistumassa toinen samanlainen jakku. Ehkä itselle, ehkä myyntiin. Koko on ohjeen mukaisesti M eli tarkoitettu hyvin väljäksi. Todellisuudessa mahtui minunkin XXL -kokoiselle.

Pellavasydämen Mervi

3 ajatusta aiheesta “Virkattu jakku tilaustyönä”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top