Ompeluoppi: Näyttötyö – raportti kiertotaloudesta

Huh huh, mikä rutistus! Mutta nyt se on ohi. Ensimmäinen näyttötyö matkalla mittatilausompelijaksi. Eilen palautin tekemäni työn ja kirjalliset tuotokset. Kansio jäi tarkistettavaksi ja saan sen vasta joulun jälkeen.

Tiedostot on minulla tallessa ja tässäpä tulee tekstejä.

Yhtenä osana meidän piti kirjoittaa raportti kiertotaloudesta. 1-5 sivua. En ollenkaan kuvittele, että tämä pitkä teksti ketään kiinnostaa, lähinnä itselleni laitan muistiin.


Ajatuksia kiertotaloudesta
Vastaukset kotitehtäviin:
FARKKUJEN ELINKAAREN PIDENTÄMINEN
Itse en ole koskaan käyttänyt – enkä käytä – farkkuja. Mieheni sen sijaan käyttää kotona päivittäin. Hän ei ole muotitietoinen, vaan saattaa hankkia farkkunsa esim. kierrätyskeskuksesta. Käytössä hänellä on korkeintaan kahdet farkut ja ne kestävät monta, monta vuotta. Hänen käyttämänsä farkut eivät sisällä elastaania, vaan ovat 100 % puuvillaa.
Koska tarvitsemme käsityöliikkeeni korjausompelussa farkkuja paikkaustarpeiksi, meillä on ennemminkin pulaa kuin ylitarjontaa farkuista. Jokainen pala laitetaan talteen, jotta olisi oikean väristä kangasta tarvittaessa käytettäväksi. Olen tehnyt farkuista myös laukkuja ja ne ovat käyneet hyvin kaupaksi, koska ovat kestäviä.
MITEN JÄRJESTÄT KOTISI YLIMÄÄRÄISTEN VAATTEIDEN JA TEKSTIILIEN KIERRÄTYKSEN?
Kotona meillä on jatkuvasti ”avoinna” laatikko tai jätesäkki, johon laitetaan poislaitettavat vaatteet ja muut tavarat lähtemään kierrätyskeskukseen.

          Hyväkuntoiset vaatteet laitan sellaisenaan kierrätykseen.
          Huonokuntoisista irrotan napit ym. tarvikkeet.
          Jos kangas on käyttökelpoista, laitan sen talteen ja minulla onkin jatkuvasti hyllyllinen jatkojalostettavaa kangasta käytettäväksi esim. kukkaroihin, laukkuihin, siivousliinoiksi jne.
          Täysin käyttökelvoton vaate/kangas laitetaan sekajätteeseen.
MITÄ KIERRÄTYSTOIMIJOITA LÄHISEUDULLASI ON?
Uudessakaupungissa on kaupungin ylläpitämä kierrätyskeskus, johon saa viedä ehjää ja puhdasta tavaraa tai tilata heiltä haku. Sieltä saa hakea tarvitsemaansa tavaraa pääsääntöisesti ilmaiseksi, mutta parhaissa tuotteissa on hinta. Vaatteet ovat aina ilmaisia. Paikkakunnalla toimii myös muutama kivijalkakirpputori, joiden kautta käyttökelpoinen tekstiili kierrättyy. Lisäksi netissä on paikkakunnan Facebook-kirppareita, ostetaan, annetaan, vaihdetaan ja ”toisen roska on toisen aarre” – ryhmiä. Näissä voi päästä nopeastikin ylimääräisistä tavaroistaan eroon, mutta ongelmaksi joskus muodostuu se, ettei varattuja tavaroita käydäkään hakemassa sovittuun aikaan.  Lisäksi meillä on pari UFFin laatikkoa, joihin voi jättää käyttökelpoisia vaatteita. Ne kuljetetaan Uudestakaupungista muualle, ehkä Turkuun?
MITEN KOTISEUDULLASI TOIMII JÄTTEIDEN KIERRÄTYS?
Kaupungin jäteasia on ollut kovasti esillä paikallislehdissä. Kuntien keskeiset Jätteidenkuljetusyhteistyöpäätökset eivät ole kaikkia miellyttäneet. Tekninen lautakunta on tehnyt päätöksen, että ensi vuoden alusta siirrytään kiinteistökohtaiseen jätteenkeräysjärjestelmään. Kaupungin nettisivuilla todetaan jätehuoltomääräyksistä näin:
Jätehuoltomääräysten tavoitteena on ohjata jätehuoltoa kestävän kehityksen periaatteiden mukaan siten, että mahdollisimman suuri osa jätteestä ohjautuu hyötykäyttöön sekä ehkäistä jätteiden syntymistä ja vähentää niiden määrää ja estää jätehuollosta terveydelle ja ympäristölle aiheutuvien haittojen syntyminen.
Sen lisäksi, mitä laissa on jätehuollon järjestämisestä säädetty tai määrätty, on jätteen keräyksessä, lajittelussa, säilyttämisessä, kuljetuksessa, edelleen välittämisessä, hyödyntämisessä ja käsittelyssä sekä jätteestä terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan haitan ehkäisemisessä ja jätehuollon valvonnassa noudatettava näitä yleisiä jätehuoltomääräyksiä. Näitä jätehuoltomääräyksiä sovelletaan myös maa- ja metsätalouden, teollisuuden ja rakennustoiminnan jätteisiin edellyttäen, että niiden kuljetus ja käsittely voidaan hoitaa yhdyskuntajätteen tavoin.
Autonromut ottaa vastaan Remeo Oy maksutta jatkokäyttöä varten.
Puutarhajäte tulee lajitella kiinteistöllä haravointijätteet ja lehdet sekä oksat ja risut erikseen. Tiettynä aikana Biolinja Oy / L&T ottaa kotitalouksien puutarhajätettä maksutta vastaan. Toisin ajoin se on maksullista. Oksista ja risuista tehdään haketta energiahyötykäyttöön ja haravointijäte kompostoidaan myöhemmin hyödynnettäväksi
Vaarallinen jäte toimitetaan seuraavasti: lääkkeet, ruiskut, neulat, elohopeakuumemittarit apteekkiin, muut vaaralliset jätteet Remeo Oy:lle, sähkö- ja elektroniikkalaitteet samoin Remeolle, kuin myös kyllästetty puu.   
Katukuvassa näen jätekuljetusautoja firmoilta Remeo ja Helistölä. Lassila & Tikanojalla on materiaalinkäsittelykeskus. Kaupungin keskustassa on 5 keräyspistettä. Niiden sijaintipaikat ja keräyskohteet löytyvät netistä. Yhden ison kauppaliikkeen pihan perällä on monipuolinen keräyspiste.  Siellä on erikseen laatikot metallille, kartonkille ja paperille, lasille, muoville ja sekajätteelle. Keskustan ulkopuolella on usein vain yksi jätelaatikko paikassaan ja se tuottaa monin paikoin ongelmia. Laatikkoa ei tyhjennetä tarpeeksi usein (varsinkin lomamökkialueella on loma-aikaan ongelmia) ja paikasta muodostuu helposti kaatopaikka, johon tuodaan myös sinne kuulumatonta tavaraa.
Kotona meillä kierrätetään huolellisesti. Tiskipöydän alla on eri astiat metallille, muoville, pahville, sekajätteelle ja kompostoitavalle jätteelle. Mieheni on niin tarkka asiassa, että minun on parasta vain jättää jätteet pöydäl le ja antaa hänen lajitella! Kauppareissullaan hän vie jätteet niille kuuluviin keräysastioihin.
Omistamassani käsityöliikkeessä olemme hyvin tarkkoja kierrätyksestä. Mitään käyttökelpoista ei heitetä hukkaan. Kankaita leikatessamme suunnittelemme työn niin, ettei hukkapaloja synny. Pienetkin kankaanpalat säästetään ja niistä valmistetaan pienempiä tuotteita, esim. pipoja tai pussukoita. Otamme talteen käytetyt kuminauhat, napit ja nauhat mahdollista myöhempää käyttöä varten. Rikkoontuneita vetoketjuja meillä on huimat varastot odottamassa aikaa, kun alan valmistaa niistä koruja.
Olemme vahvasti tiedostaneet lain, jonka mukaan tekstiilijätettä ei kaatopaikalle saa tulevaisuudessa viedä. Suosittelemme aina vaatteen korjausta tai muodistamista ja sitä meillä tehdäänkin päivittäin. Itse voisin kunnostautua vaatteiden ostossa. Pikamuotia en osta, en huonolaatuista enkä pelkästään halvan hinnan vuoksi. Sen sijaan saatan olla laiska sovittamaan vaatetta. Toinen hankala kohta on facebookin kirpputorit, joista välillä innostun hankkimaan vaatteita. Vaikka tiedossani onkin vaatteen mitat, monta kertaa käy kuitenkin niin, ettei ostamani vaate olekaan sopiva tai mieluinen. Mutta sitten se laitetaan kiertoon seuraavalle. Olen mielestäni hyvinkin tiedostava kansalainen, mitä tulee kiertotalouteen. Ostan maltillisesti, laadukasta ja ehdottomasti mieluiten kotimaista. Ja jos mahdollista – pienyrittäjän käsityötä. 
MILLAINEN ON LAADUKAS JA EKOLOGINEN VAATE – MITEN SAAVUTAT NÄMÄ TAVOITTEET VALMISTAMASSASI KIERRÄTYSTUOTTEESSA?
Laadukas ja ekologinen vaate kestää aikaa. Se VOI OLLA trendin mukainen, mutta ei sillä lailla, että näyttäisi hetken päästä vanhanaikaiselta. Laadukas vaate on valmistettu hyvin; sen saumat kestävät eivätkä lähde kiertämään. Saumat on myös hyvin päätelty, jolloin ei tarvitse pelätä niiden purkautuvan. Nappien tulee olla hyvin kiinnitetty. Hyvän työnjäljen lisäksi materiaalin tulee kestää aikaa ja kulutusta. Usein liputetaan luonnonmateriaalien puolesta, kun puhutaan kestävästä kuluttamisesta. Aina ei kuitenkaan esim. villavaate kestä kulutusta, vaan saattaa ensimmäisen käyttökerran jälkeen olla nyppyinen. Mistä sitten tietää, mikä on laadukasta materiaalia? Ainakin hinta kertoo paljon, halpa on harvoin hyvää.

Ekologisen vaatteen valmistuksessa ei tuhlata luonnonvaroja, sen materiaali on viljelty tai valmistettu ympäristöystävällisesti. Ekologinen vaate ei rasita ympäristöä ottaen huomioon koko vaatteen elinkaaren. Vaatteen valmistusprosessi (kaavoitus, leikkuu, ompelu ja viimeistely) on tehty ympäristöä rasittamatta, käyttäen mahdollisimman vähän energiaa ja luonnonvaroja. Haitallisia kemikaaleja ei ole käytetty missään tuotantoprosessin vaiheessa.
Vaatetta valmistetaan vain sen verran kuin on tarvetta. Kun vaate on elinkaarensa lopussa, eikä sitä voi enää käyttää, se kierrätetään: parhaassa tapauksessa materiaali käytetään uuden vaatteen raaka-aineena joko sellaisenaan tai kuitutasolla kierrätettynä. Missään tuotantoprosessin vaiheessa ei synny jätettä.

Näyttötyönä valmistamani puolihameen materiaali on luonnosta, aitoa villaa ja pitkälle kierrätettävää. Käsityönä kirjailtu villakangas lienee jo vuosikymmeniä vanha. Se on palvellut luultavasti lipaston päällä pöytäliinana. Toinen villakangas on ollut torkkupeittona ja olisi siinä vieläkin ollut käyttökelpoinen vuosikausia. Värjäys ei ehkä kovin ekologista ole, mutta toisaalta, ne värit minulla nyt oli jo kaupassani. Erä oli tullut vanhaksi, enkä voinut niitä enää myydä, joten omakäyttö oli ainut mahdollisuus. Värjäsin villakangasta kahdella eri värillä ja loppujen lopuksi punainen jäi käyttämättä tässä työssä. Nyt se jää odottamaan jatkokäyttöä. Ehkä valmistan siitä hatun, ehkä kassin – tai tyynyn? Vihreää vilttikangasta jäi pieni palanen, mutta siitäkin saan vielä valmistettua jotain… jahka tulee inspiraatio!
Kaikki nämä vuodet olen vaatteita itselleni tehdessäni oikaissut – työn jäljeksi olen kelpuuttanut huonommankin tuloksen ajatuksella ”ensi kerralla paremmin”. Tässä työssä halusin toki tehdä parhaani, mikä johti yllätyksekseni useisiin purkamisiin. Nyt työ on tehty hyvin ja sen voi luovuttaa vaikka jonkun toisen käyttöön. Voisin myös myydä sen puodissani.
Toisaalta hameen kankaat ovat käyttökelpoisia muuhunkin tarkoitukseen. Jos en mekkoa enää käyttäisikään, voisin tehdä sen osista tyynyn, kukkaron tai hatun.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top