Hiljaiseloa siellä, touhotusta täällä…

Kiva lukea, että joku blogini lukijoista kommentissaan jo ihmettelee, kun ei mitään kuulu. Aivan kuten hän arvelikin, vauhtia on riittänyt, muttei tarpeeksi voimia. Jos kaupanteko olisi aina yhtä kiireistä kun näin joulun alla, en kykenisi puotia pitämään. Koko päivä jalkojen päällä, tepsuttelua edestakaisin – ei siihen 100% työkyvytön pysty, vaikka miten tahtoisi. Muutaman viikon jaksaa suomalaisen sisun avulla!

Kivaa tämä on – ehdottomasti! Hauska tavata asiakkaita, jotka tulevat ensimmäistä kertaa kauppaan arasti kysymään, että ”sattuisko teillä olemaan….” tai niinkuin täälläpäin pruukataan kysyä: ”Ei teillä mittään sattuis kynttilänsydäntä olemaan?” On niin kiva vastata epäilevälle, että ”onhan meillä”.

Vielä ei varsinaisia joululahjoja ole paljon osteltu, mutta askartelutarvikkeita kyllä.

Kaupungissa on myös yrittäjien yhteiset myymälät (jostain syystä kaksi eri puotia!) ja niistä toiseen, Tonttupuotiin, on myös Pellavasydämen tuotteita viety. Siellä käy kauppa joululahjoista paremmin, kun puoti on ihan keskeisellä paikalla. Ihmisiä kulkee ohi, ihastelee mielenkiintoista näyteikkunaa ja piipahtaa sisällekin.

Aivan tuosta vaan ei tuo ylimääräinen myynti synny. Aikamoinen vaiva on toisenlaisten hintalappujen kiinnittäminen ja tavaroiden kuljetus. Ja tietysti myynnistä lohkeaa isohko osa tilan vuokraan. Mutta toivon, että se tuo tunnettavuutta myös jatkoa ajatellen.

Mutta, mitä täällä sitten muuta tehdään kuin palvellaan asiakkaita? Jos on jalatkin kovilla, niin on myös käsillä hommaa. Arja istuu ompelukoneen ääressä päivät pääksytysten ja korjaa vetoketjuja, lyhentää mekkoja, paikkaa ja parsii. Ihan vähän hän on päässyt myös uutta luomaan. Yhtenä päivänä irrotin hänet ompeluhuoneesta askartelemaan. Väsäsimme yhdessä tonttuja. Se olikin kivaa puuhaa.

Näissä tontuissa on selässä lukkosysteemi, eli sen saa kiinnitettyä rintapieleen tai pipoon tai laukkuun tai… Minun omaa rintakorutonttuani on niin paljon ihasteltu ja kyselty ostaa, että ”varastimme” idean – en yhtään muista, mistä olen tuon mallin ostanut – teimme toki omalla twistillä hiukan muunnellen.

Löysimme pihalta kivan juurakon ja nyt tontut onkin tosi kivasti esillä, eikö vain? Nyt tonttuja saa ostaa hintaan 8,50 euroa.

Ja mitä muuta olen touhuillut, siitä seuraavalla kerralla….    Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top