Pikkuveljeni täytti jo toukokuun viimeisenä päivänä 50 vuotta, mutta juhlia vietetään vasta tänään. Tulossa on rennot pihajuhlat lähisuvun kesken. Kokoonnumme lapsuutemme mummolaan, jossa nykyään isä asuu kesäisin kissansa kanssa.
Veljeni pyysi minua pitämään puheen. ”Kun sää silloin meidän häissäkin puhuit niin hyvin”. Sain kyllä paljon kehuja tuosta puheesta yli 20 vuotta sitten. Se on sellainen hetki, jonka olen tallettanut arvokkaana muistoihini. Kun tulee epävarma olo esiintymisestä, kaivan esille noita onnistumisen kokemuksia ja saan niistä voimaa ja rohkeutta.
Kun eilen, lauantaina, suljin putiikin oven, aloin intensiivisesti miettiä puhetta ja kerätä siihen materiaalia. Tarvitsen nimittäin netin kuvia avuksi. Vaikka ajatus ja runko jo oli viikolla mietittynä, minulta meni ihan koko eilinen loppupäivä ”pikkuveljen hyväksi”. Tänään olen jatkanut ja nyt on kaikki valmiina, myös vaatteet valmiina odottamassa.
Lahjan miettiminen jäi viime tinkaan. Kuten aina. Kaikki. Olin ajatellut rahaa, mutta sitten se tuntui kuitenkin niin persoonattomalta ja lisäksi muistelin, että veljeni perhe tuo yleensä aina tavaralahjan, joten ajattelin heidän arvostavan sellaista. Sitten sen keksin! Veljeni – kuten koko meidän perhe – on pullukkavatsainen. Meidän on siis mahdoton löytää pyyhettä, jonka saa kiedottua vartalonsa ympäri. Niinpä valitsin sen. Pirkko oli jo valmiiksi leikannut pellavapyyhkeitä, jotka minun oli määrä vain ommella. Niitä oli nimittäin joku asiakas jo kysellyt.
Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun ompelin 2 m x 80 cm pellavapyyhkeen. Tein siitä persoonallisemman tekstillä. Olisin halunnut kirjoa, mutta siihen en uskonut ajan riittävän – tekstiilitussi sai siis kelvata. En usko, että teksti kovin kauaa pysyy, vaikka sitä kovasti kuumalla silittelinkin. Mutta niinhän ne muistot muutenkin haalistuu…
Kyllä kai minä tässä vielä kiireenkin pystyn kehittelemään, mutta nyt ainakin tuntuu rauhalliselta.
Tällaisia kuvia väsäsin itse, kun en heti löytänyt valmiina haluamiani. Sittemmin niitä kyllä löytyi.
Pitäkää peukkua, etten mokaa – ainakaan kovin pahoin. Sitten te saatte kestää valitustani… Mervi