Jaksaa, jaksaa

Jotenkin on niin ihanaa, vaikka olotila lähenteleekin ajoittain epätoivoista.

Tänä aamuna aukaisin oven työhuoneeseeni. Yht’äkkiä tajuntaani välähti: apua olen unohtanut eilisen lupaukseni! Eilen piti olla asiakkaan tilaus valmis, mutta ei ollut. Lupasin sen täksi päiväksi, mutta en muistanut. Äkkiä töihin ja asiakkaalle viesti, että voisiko tulla vasta iltapäivällä.

No eihän siitä mitään tullut tuommoisessa mielentilassa ja sellaisella koheltamisella. Kaikki epäonnistui ja pelkäsin pilaavani hienon juhlahameen. Soittelimme asiakkaan kanssa ja hän oli ihanan ymmärtäväinen, sanoi jopa, että jos on kohtuutonta, ei hänen ole pakko mekkoa saada – kaapista kuulemma löytyy muutakin juhlavaatetta. Ei, periksihän minä en anna, en. Mutta otin etäisyyttä työhön. Siirryin myymälän puolelle ja meillä olikin Pirkon kanssa mukava päivä. Saimme palvella monia monia asiakkaita, esitellä jouluaskarteluja ja lahjaehdotuksia sekä kääriä monia joulupaketteja.

Vielä tuli yksi lähetys Pirkanmaan Kotityö Oy:ltä – tiedättehän nämä taitoshopit ym.

Taustaa: Minulla kävi asiakas, joka olisi ostanut nuorelle tytölle käsityöpakkauksen. Hän oli kauttarantain udellut, mitä siinä pitäisi olla ja saanut selville, että kirjontaa tyttö harrastaa. Ei kuitenkaan ristipistoja eikä kanavatyötä. Mitä ihmettä sellainen kirjonta sitten olisi? Laitoin kysymyksen facebookin käsityöryhmään ja yli 20 kommenttia ja ehdotusta tuli kysymykseeni. Yksi niistä ehdotti juurikin Taito oy:n tekemispaketteja.

Hyvin nopeasti hoidin tukkuostoihin liittyvät asiat ja jo seuraavana päivänä – eli tänään – saapui paketillinen kaikkea uutta ja ennennäkemätöntä. Valitsin kirjontapakkauksia, joita kykenee tekemään vähäisilläkin taidoilla. Ja nyt meillä on, mitä tarjota aloitteleville kirjontaintoisille. – Ehkäpä itsekin kokeilen jotain noista. Esittelen paketit teille myöhemmin, nyt sain vain huonoja kuvia. Kauppaan en saa kunnon valaistusta näin iltasella

Tai laitanpa kumminkin yhden kuvan – no kaksi sitten!

Eikö olekin S-U-L-O-I-N-E-N?
Suurin osa asiakkaista käy putiikissa aamupäivällä kahteen mennessä. Sitten tulee tauko ja loppupäivän aikana vain muutama enää poikkeaa. Käytimme tämän hiljaisuuden hyväksemme askartelemiseen. Pirkko ei tykkää pienestä pipertämisestä, enkä minäkään kovin. Mutta kun oli tarve, enkä kysynyt, että haluttaako, niin meiltähän syntyi heijastavia sudenkorentoja. Tuommoinen työ on paljon kivampaa, kun on seuraa, jutustelua ja samalla muistelimme tämän uuden kaupan perustamista ja viime joulun myyntiä. Nyt olemme huomattavasti paremmissa asemissa: Asiakkaat osaavat tulla putiikkiin ja ostavat lahjatavaraa. Sen sijaan lankojen ostajat ovat jo poteroissaan kutomassa viimeisiä sukkia.
Nyt käy kauppa askartelutarvikkeista. Styrox- renkaat näyttävät loppuvan, mutta yritän huomenna soittaa, jos vielä maanantaina lähtisi kuorma tännepäin. Kartioihin haluttais kiinnittää paperikarkkeja. Renkaisiin tehtäisiin kransseja. Kynttilän sydänlankoja pitäisi saada.
Sain tänään luovuttaa monta tilaustyötä. Kaksi paria erikoissukkia, joulupukin lapaset haettiin, vauvan villatakki lähti postissa ja sen korjaamani hameen kävin itse viemässä asiakkaalle kotiin. Illalla tuli helpotuksen huokaus: saan alkaa kutoa tilattua miehen pipoa. Sen jälkeen virkkaan 4 valopalloa, kirjailen 6 lasinalustaa huovasta ja yksi miehen kauluri pitää neuloa alpakkalangasta.
Kun on tarpeeksi hommia ja seuraa, ei ehdi koko aikaa murehtia kipujaan. Kun huomenna olen yksin kaupassa, uskon ja toivon, että kykenen palvelemaan monia monia asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Tänäänkin yksi asiakas oli ylitsevuotavan kiitollinen, kun lupasin tehdä hänelle 6 lasinalustaa. Hän kun oli niitä joka paikasta jo etsinyt. Vaikka olin jo päättänyt, etten yhtään uutta työtä enää aloita, lipsuin ja lupasin, kun näin asiakkaan pettymyksen. Hän oikein niiasi, kun oli niin kiitollinen hyvästä asiakaspalvelusta. Kyllä kannattaa vähän epätoivoakin kärsiä, jos asiakas lähtee hyvällä mielellä ja kertoo ihmisiä tavatessaan, että Pellavasydämestä saa hyvää palvelua.
Nyt on mulla pakastimimessa jäätelöä. On sellainen fiilis, että pitäisi saada ”pää täyteen” jäätelöä, mutta kun äsken söin yhden, ei se maistunutkaan. Mitämitä?
Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top